"Yksi kymmenestä kärsii munuaiskivistä", tarua vai totta Suomessa?

"Yksi kymmenestä kärsii munuaiskivistä", tarua vai totta Suomessa?

Pitääkö Suomessa/kin paikkansa, kun aika harvan kuulee niin kammottavista kivuista kuitenkaan ikinä valittavan tai mainitsevan: "Yksi kymmenestä kärsii munuaiskivistä, joten niiden syntymiseen johtavista seikoista, mahdollisista..."? / Kirjallisuus: < www.rd.fi/näin-pääset-eroon-munuaiskivistä > /

Vastaus

Munuaiskivien tai virtsakivien muodostumiseen vaikuttaa ruokavalio ja osin myös perinnölliset tekijät. Virtsakivitauti on huomattavasti yleisempi teollisuusmaissa kuin kehitysmaissa. Ilmeisesti taudin oireet vaihtelevat jossakin määrin. Toisilla hoidoksi riittää kipulääke, toiset joutuvat toistuvien kohtausten myötä sairaalahoitoon. Tiedot taudin yleisyydestä Suomessa vaihtelevat lähteestä riippuen.

Terveyskirjaston artikkelin mukaan virtsakivistä kärsii 5–15 % väestöstä. Kivillä on suuri taipumus uusiutua. Valtaosa alle 5 mm:n kokoisista kivistä poistuu ilman toimenpiteitä.

Toinen lähde, Stadian opinnäytetyö mainitsee, että eri maiden välillä on suuriakin eroja taudin esiintyvyydessä. Yhdysvalloissa taudin vallitsevuus on 5 - 10 %, kun taas Suomessa 3 %." (Lähde: Urologia / toimittajat: Kimmo Taari ... [et al.] (Duodecim, 2014)

Ylen akuutti muotoilee: "Arvioiden mukaan jopa joka kymmenes ihminen saa jossain elämänsä vaiheessa munuaiskivikohtauksen."

Duodecim-lehden artikkelin mukaan 50–54-vuotiaat miehet ovat suurimmassa vaarassa. Heillä virtsatiekivitaudin esiintyvyys oli 6.5 %. Tieto oli tosin jo vuodelta 1986.

Helsingin Sanomien artikkelissa vuodelta 2008 taas todettiin, että munuaiskivistä kärsii 2-3 prosenttia suomalaisista, ja yhdellä kymmenestä on elämänsä aikana ainakin yksi munuaiskivikohtaus.

 

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi