Voisitteko kertoa milloin susi on todistetusti hyökännyt ihmisen kimppuun...

Voisitteko kertoa milloin susi on todistetusti hyökännyt ihmisen kimppuun...

Voisitteko kertoa milloin susi on todistetusti hyökännyt ihmisen kimppuun, tappanut ja kenties myös syönyt saaliinsa????

Vastaus

Tavallisesti sudet välttelevät ihmisiä ja ne käyvät ihmisten kimppuun erittäin harvoin.

Suomessa viimeksi ihmisiä mahdollisesti surmannut susi liikkui 1880-luvun alussa, mutta sitä on jälkikäteen epäilty koirasudeksi tai villiintyneeksi koiraksi. Suomessa lähdekriittisesti todistettuja susien surmia ei ole tapahtunut yhtään kappaletta.

Maailmalla susien hyökkäyksiä ihmisten kimppuun on kuitenkin tapahtunut silloin tällöin. Viimeiset kaksi kuolemaan johtanutta tapausta tapahtuivat 2006 Venäjällä ja 2005 Kanadassa. Viime aikojen vakavimmat dokumentoidut susi hyökkäykset ovat tapahtuneet Intiassa, Uttar Pradeshissa, jossa vuosina 1996 – 1997 kuoli tai loukkaantui hyökkäyksissä 74 ihmistä. Uhrit olivat enimmäkseen alle 10-vuotiaita lapsia. Tapahtumia on selitetty muun muassa susien tottumisella ihmisiin. Hindut ovat myös vältelleet perinteen mukaan tappamasta jopa ihmisille vaarallisia susia koska on uskottu, että suden veren vuodattaminen voi aiheuttaa huonon sadon. Sudet ovat usein myös todistettavasti syöneet tappamaansa ihmistä, viimeksi vuoden 2005 Kanadassa tapahtuneessa hyökkäyksessä.

Sivusto susien hyökkäyksistä ihmisten kimppuun. Sivustolla myös taulukko kuolemaan johtaneista susi hyökkäyksistä, sekä mahdollisesti tarkempi kuvaus tapauksesta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Wolf_attacks_on_humans

Suomalainen sivusto susien vaarallisuudesta ihmisille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Susi#Susien_vaarallisuus_ihmiselle

Kommentit (0)

Vastauksesi