Voisiko maailmankaikkeus olla musta aukko?

Voisiko maailmankaikkeus olla musta aukko?

Voisiko olla niin että koko näkyvä maailmankaikkeus olisi musta aukko ja täten kaikki avaruudessa olisi materiaa, joka olisi joutunut sen sisuksiin. Kosmologinen horisontti olisi siten aukon tapahtumahorisontti, jonka taakse mikään ei sisältä pääsisi ja kaikkeus laajenisi, koska aukko imee koko ajan lisää materiaalia ja kasvaa?

Vastaus

Muutamat tutkijat ovat esittäneet erilaisia teorioita, joiden mukaan maailmankaikkeus olisi musta aukko tai sellaisen sisällä. Teoriat perustuvat Karl Schwarzschildin laskemiin Einsteinin kenttäyhtälön ratkaisuihin. Schwarzschildin säde on se tietyn massan ja sen säteen suhde, jossa massa romahtaa mustaksi aukoksi. Säde on siis mustan aukon tapahtumahorisontti. Tämän perusteella on esitetty, että maailmakaikkeuden havaittavissa olevan aineen massan ja maailmakaikkeuden säteen suhde on hyvin lähellä mustan aukon suhteita. Lisäksi joissain tulkinnoissa mustan aukon muodostava aine ei luhistu singulariteetiksi vaan laajenee uudelleen toiseksi puoleksi Einsteinin-Rosenin-siltaa. Tästä kehittyisi uusi maailmankaikkeus. Teorioiden mukaan alkuräjähdys saattaisi olla tällainen luhistuma, ja meidän maailmankaikkeutemme siitä laajeneva uusi maailmankaikkeus suuremman multiversumin sisällä.

Tutkijoiden valtavirta ei pidä näitä teorioita todennäköisenä. He katsovat, että kosmologisen horisontin ja Schwazschildin säteen läheisyys (ei edes yhtäläisyys) on yhteensattumaa. Maailmankaikkeuden laajeneminen ja muut rakenteelliset ominaisuudet eivät mysökään heistä vastaa mustaa aukkoa. Varsinaista kokeellista näyttöä mustan aukon teorioiden puolesta ei toistaiseksi ole.

Viitteistä löytyy linkkejä tieteelliseen ja populaariin keskusteluun aiheesta.

Kommentit (0)

Vastauksesi