Voiko apteekki kieltää koiranpennun mukaan ottamisen apteekkiin sisälle reseptiostoksen tekoa varten

Voiko apteekki kieltää koiranpennun mukaan ottamisen apteekkiin sisälle reseptiostoksen tekoa varten

Olin käymässä kotonani Helsingissä ennen joulua ja poikkesin kanta-apteekkiini ostamaan reseptilääkkeitä, koska ne olivat loppuneet. En nähnyt missään kieltokylttiä tms. että koiraa ei saa tuoda sisälle. Koira oli tuolloin 8 viikon ikäinen rottweilerin pentu, jota en missään tapauksessa voinut jättää uloskaan - se olisi varastettu saman tien. Apteekin myyjä tuli huonolla suomen kielellä huutamaan (siis sanan mukaisesti), että koiraa ei saa tuoda sisälle apteekkiin. Sanoin, että en nähnyt kieltokylttiä (tuolloin en edes tiennyt lakimuutoksesta ravintoloiden suhteen) - johon myyjä väitti, että kyllä siellä ulkona sellainen on. Vein ostokset takaisin ja lähdin ulos ja jäin siten ilman tärkeitä lääkkeitäni. Kylttiä en edelleenkään nähnyt.

Vastaus

Vastaaja kysyi sähköpostitse Yliopiston apteekin linjausta koirakäytännöistä. Vastauksessaan he kertoivat, että koirat suositellaan jättämään ulos odottamaan apteekissa asioinnin ajaksi. Opaskoirat tekevät luonnollisestikin poikkeuksen tähän. Apteekissa asioi paljon allergikkoja ja astmaatikkoja ja heidän on voitava noutaa lääkkensä turvallisesti.

Kysyjä ei mainitse, oliko kyseessä yksityinen apteekki vai ketjuapteekki. Perustelut koirien ulos jättämiseen lienevät kuitenkin samat. Toki myyjän sopisi ilmoittaa asiasta kohteliaasti.

Kommentit (0)

Vastauksesi