Varautuminen äkilliseen sokeutumiseen?

Varautuminen äkilliseen sokeutumiseen?

Kysymys on teoreettinen, mutta miten yksin elävä ihminen voisi varautua äkilliseen, ehkä tilapäiseenkin sokeuteen. Jos jokin aamu heräisin näköni menettäneenä, en osaisi älypuhelimella hälyttää apua. Sukulaisia tai ystäviäkään ei juuri olisi, joten puhelinsoitto itsellepäinkään ei olisi todennäköinen moneen viikkoon. Näkemättä en osaisi syrjäseudulla edes kävellä parin sadan metrin päähän naapuriin apua pyytämään. Ruokaa luultavasti pystyisin valmistamaan niin kauan, kuin sitä kotona riittäisi. Miten tällaiseen kuvitteelliseen tilanteeseen voisi ennalta varautua? Varmastihan tällaisia tapauksia kuitenkin maailmassa silloin tällöin sattuu.

2 vastausta

Yksi mahdollisuus olisi opetella etukäteen kulkemista ja kotona toimimista ilman näköaistia vaikkapa peittämällä silmät. Jos todennäköisyys sokeutumiseen on kuitenkin häviävän pieni, ei ehkä siinä olisi suurta järkeä, mutta periaatteessa noin voisi tehdä.

Älypuhelimellä soittaminen voi olla vaikeaa ilman näköaistia. On toki mahdollista opetella, mistä kohti näyttöä pitää painella, jotta saa hätätilanteessa hälytettyä apua. Ainakin hätänumero 112 on omalla puhelimellani melko helpon näppäilyreitin takana. Toisaalta osa älypuhelimista tukee myös puheohjausta. Sen pitäminen käytössä mahdollistaisi, että sokeutumistilanteessa voi ohjata puhelinta antamalla sille komentoja ääneen.

On olemassa myös erityisesti näkövammaisille sopivia kännyköitä, jollaisen voi toki hankkia varmuuden vuoksi, jos haluaa varautua sokeutumiseen. Näkövammaisten liiton sivuilla osoitteessa http://www.nkl.fi/fi/etusivu/palvelut_nakovammaisille/sosiaaliturva_ja_n... on kerrottu aiheesta, ja puhelinmalleja löytyy esimerkiksi apuvälinemyymälä Aviriksen sivuilta osoitteesta https://www.aviris.fi/fi/etusivu/kauppa/puhelimet/puhelimet-ja-tarvikkeet.

Kommentit (0)
15.01.201815:18
2135
64

Tai esim. hankkimalla kännykän jossa on fyysiset näppäimet, 112 olisi helppo näppäillä.

Kommentit (1)
Sori, en lukenut kirjaston linkkiä, siinähän on kännykkä fyysisillä näppäimillä.
15.1.2018 15:22 Matti Tuohela 2135

Vastauksesi