Vanhemmista tehty ohjelma kateissa

Vanhemmista tehty ohjelma kateissa

Hei! Vanhemmista on tehty opiskeluaikoina 60-luvun loppupuolella tai 70-luvun alussa televiosio-ohjelma jossa aiheena on ollut nuoren, opiskelevan perheen elämä. Vanhempani ovat tuolloin asuneet käsitääkseni Helsingissä Domuksessa (tai epätodennäköisemmin Espoon Otaniemessä). Muuta tietoa minulla ei ole (paitsi nimet). Mistä kummasta tv-ohjelma voisi löytyä, kun tämän enempää en siitä osaa kertoa. Olisi tietysti hauska nähdä kyseinen pätkä!

3 vastausta

Hei! Vastaus välitettiin Ylen Arkistoon, mutta valitettavasti henkilönimillä tuota tietoa ei löytynyt. Jos intoa riittää, tietoa voi yrittää etsiä aikakauden ohjelmalehdistä, esimerkiksi Katsosta, joka tunnettiin 70-lukua ennen nimillä Antenni (ja vielä tätä aikaisemmin nimellä Radiokuuntelija). Helsingin Kaupunginkirjastosta noin vanhoja Katson numeroita ei ole, mutta esim Kansalliskirjastossa niitä voisi saada lukusalilainaan. Myös Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) kirjastosta voisi asiaa kysyä ja näitä vanhoja lehtiä tiedustella.

Kommentit (0)
30.08.201616:33
49214
33

60- ja 70-luvuilla nauhat käytettiin YLE:ssä yleisesti uudelleen eli esityksen jälkeen niille nauhoitettiin uusia ohjelmia, joten voi olla ettei ohjelmaa löydy enää mistään. Mutta kaikenlaista on säilynytkin, joten onnea etsintään.

Kommentit (0)
30.08.201623:53
5076
13

Huom! Aikoinaan Antenni ja Katso olivat eri kustantajien lehtiä ja ilmestyivät rinnakkain. Sitten Katso "voitti" kun Antennilla oli liian vähän tilaajia, joten Antenni lopetettiin. Antennin tilaajille tarjottiin Katson tilausta Antennin sijaan, otti ken halusi - meidän perhe ei.

Kommentit (0)

Vastauksesi