Vanhat Suomi-filmit

Vanhat Suomi-filmit

Miksi vanhoissa suomi-filmeissä laulaa hoilotellaan niin kovin? Mistä suomen elokuvakulttuuriin tuli käsitys että elokuvissa on välttämättä oltava lauleskelua? Eihän laulava tukkijätkä ole edes uskottavaa.

Vastaus

Musiikki on kuulunut elovan historiaan elokuvataiteen alusta alkaen. Mykkäfilmikaudella elokuviin liittyi taustamusiikki, joka sovitettiin elokuvien mukaan. Elokuvien väliajoilla usein järjestettiin humoristisia musiikkiesityksiä.  Myöhemmin, äänielokuvakaudella elokuvamusiikki limittyi elokuvien kerrontaan. Elokuvamusiikilla on suuri merkitys filmin tunnelmanluojana ja elokuvan henkilöiden tunnetilojen ilmentäjänä.Jo pian äänielokuvan kehittämisen jälkeen elokuvan keskuksessa Hollywoodissa syntyivät loistavat musikaalit, joissa elokuva ja musiikki, usein myös tanssi liittyivät yhteen. Musiikkielokuvat levisivät myös Eurooppaan. 30- ja 40-luvut olivat hollywoodilaisen musikaalikauden huippukausia. Sota-aikana musikaalit olivat elokuvista suosituimpia, viihdettä kaivattiin. Nämä kansainväliset vaikutteet levisivät Suomeenkin.

Jo 30-luvulla suomalaisissa elokuvissa oli musiikkia, elokuviin liittyi laulunumeroita. Ensimmäinen suomalainen musiikkielokuva oli kuitenkin SF-paraati vuodelta 1940. Tähän elokuvaan vaikuttivat  yhdisvaltalaisten esimerkkien lisäksi myös aikakauden saksalaiset spektaakkelit, mutta lopputulos oli kotimainen.  Elokuvassa esiintyivät merkittävimmät suomalaiset elokuvakuvatähdet, kuten Tauno Palo ja Ansa Ikonen. Elokuvan musiikista suuren osan oli tehnyt Georg Malmstén. Talvisodan jälkeen ensiesityksen saaneeseen elokuvaan tallentui vahingossa myös sotaa edeltävän ajan Helsinki.  Elokuva liittyi 30-luvun lopulla suosittuun ajattelutapaan, jossa nähtiin suusta suuhun kulkevan laulun kansanryhmiä ja -luokkia yhdistävää merkitystä. Ajatusta edusti esimerkiksi ranskalainen elokuva Pariisin kattojen alla ( ohjaaja Réne Clair, 1930). Katulaulajasta kertovassa elokuvassa puhjettiin herkästi laulamaan. Tämä ajatus korostui ja vahvistui tietysti sodan aikana ja sitä pyrittiin myös elokuvilla vahvistamaan. Sota-ajasta muodostui myös suomalaisen musiikkielokuvan kulta-aika. Sodan aikana valmistuivat esimerkiksi Kulkurinvalssi ja Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Nämä elokuvat eivät ole musikaaleja, mutta musiikilla on niissä hyvin keskeinen merkity.

Kysyjä ilmeisesti viittaa kysymyksellään ennenkaikkea sodanjälkeiseen suomalaisen elokuvan kultaiseen aikaan. 1950-luvulla Suomessa tehtiin enemmän elokuvia kuin koskaan ennen tai jälkeen. Aikaudelle olivat tyypillisiä rillumarei-elokuvat, joissa juoni oli vauhdikas ja joissa iskelmillä on keskeinen rooli.  Elokuvat  olivat suosittuja, vaikka kriitikot eivät niitä arvostaneetkaan. Niissä usein ohjaajiakin keskeisempi hahmo oli lauluntekijä-kirjoittaja  Reino Helismaa.Näissä elokuvissa usein myös korostettiin kansan makua elitismiä vastaan. Iskelmät elokuvassa olivat siis tasa-arvoistava ja kansaa korostava näkökohta. Iskelmät sopivat siis erityisen hyvin kansanomaiseksi koettuun tukkijätkäaiheeseen.  Se, että elokuvissa oli niin paljon musiikkia oli esiintyjien ja viihteen tekijöiden kannalta myös käytännöllistä. Kun samat viihteentekijät saattoivat olla mukana erilaisissa viihteen muodoissa ja näin elanto oli turvatumpi. Koko elokuva saatettiin rakentaa joko hitiksi muodostuneen musiikkikappaleen tai vaikka menestyneen artistin ympärille. Musiikki ja elokuva myös tukivat toistensa tunnetuksi tekemistä, siis markkinointia. Joskus musiikki jää elämään, vaikka elokuva unohtuu. Laulamisella ei haettu uskottavuutta vaan tunnelmaa ja yhteistä kokemusta.

Lähdekirjoja:

Bagh, Peter von : Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otava, 2008 ja Lajien synty. WSOY, 2009
Kaarninen, Pekka : Kotimaisen elokuvan Maamme-kirja. Avain, 2018
Toiviainen, Sakari: Sata vuotta, sata elokuvaa. SKS, 2007
 

Kommentit (0)

Vastauksesi