valokuvia vanhoilta ajoilta?

valokuvia vanhoilta ajoilta?

Hei! onko olemassa minkäänlaista kuvapankkia josta näkisi vanhoja kuvia (maisemat,juna-asemat,kaupat,yms) vantaan tikkurilasta,jokiniemestä ja hiekkaharjusta? olen katsonut vantaa.kartta.fi sivulta ja kuullut sukulaisilta että esim. tikkurilan juna-aseman läheisyydessä oli joskus suuri järvi joka kuivatettiin. ja hiekkaharjussa olisi ollut ennen kaksi harjua joista toisessa olisi ollut jopa sotilas punkkeri (punkkerista olisi kiva nähdä kuva), olisi hienoa nähdä millainen esim tikkurila oli ennen suurempia asutuksia. Onko esim tikkurilan seurakunnalla,kirjastolla,museolla,armeijalla,elannolla tai tikkurilan maalitehtaalla kuvia joihin olisi pääsy ihan tavallisella ihmisellä? lähihistoria on katoavaista, siksi tahtoisin tietää enenmmän omista synnyinseuduista.

4 vastausta

Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkistossa "on valokuvia Vantaalta ja Helsingin maalaiskunnasta, 1800-luvun lopulta nykypäivään. Kuviin on ikuistettuna seudun rakennuksia, maisemia, henkilöitä, kunnalliselämää ja tapahtumia. Hyvin edustettuina ovat esimerkiksi Helsingin pitäjän Kirkonkylä, Dahlforsin viilatehdas, Hämeenkylä ja Tikkurila".

Vantaan historiasta on julkaistu myös runsaasti kirjallista materiaalia. Aineistoa on niin kirjastoissa (Muisti Vantaa) kuin Kaupunginmuseon käsikirjastossa.

 

Kommentit (0)

Finna-tiedonhakupalvelu. Hakusanaksi vaikkapa Tikkurila. Tuloksista valitse aineistotyypiksi kuva.

Kommentit (0)
19.02.201514:24
271
72
Kommentit (0)
19.02.201522:18
4599
40

Laitapa googleen haku "albumit auki". Siellä on tuhansia vanhoja valokuvia helsingistä ja saattaa olla kuvia myös niiltä alueilta joista kysyit.

Kommentit (0)

Vastauksesi