Tiedän, ettei silmien värin periytyminen olekaan niin yksinkertaista, kuin mitä koulussa opetettiin

Tiedän, ettei silmien värin periytyminen olekaan niin yksinkertaista, kuin mitä koulussa opetettiin

vielä minun aikoinani, mutta mikä on todennäköisyys, että lapsella on ruskeat silmät, vaikka kummallakaan vanhemmalla ei ole?

5 vastausta

 

Kysymykseesi on vaikea antaa yksinkertaista vastausta.

Kaksi tärkeintä silmän värin määräytymiseen vaikuttavaa   geeniä ovat OCA2 ja HERC2. Kumpikin geeni esiintyy versioissa, jotka  aiheuttaa sinisilmäisyyttä.  Nämä geenit tarvitsevat toisiaan toimiakseen.

Lapset perivät isän ja äidin geenit.  Yksinkertaistettuna  OCA2-geenistä  on olemassa  ruskea (O) ja  sininen (o) versio. Todellisuudessa tilanne on monimutkaisempi. HERC2-geenistä on olemassa myös kaksi eri versiota, ruskea (H) ja sininen (h).

Koskapa ihmisellä on kaksi paria jokaisesta geenistä, saadaan yhdeksän erilaista mahdollista geneettistä yhdistelmää.

OO HH

OO Hh

OO hh

Oo HH

OoHh

Oo hh

oo HH

oo Hh

oo hh

Nämä erilaiset yhdistelmät aiheuttavat seuraavat silmien värit:

OO HH  Ruskea

OO Hh  Ruskea

OO hh  Sininen

Oo HH  Ruskea

Oo Hh  Ruskea

Oo hh  Sininen

oo HH  Sininen

oo Hh  Sininen

oo hh  Sininen

Luettelosta pysyy näkemään suoraan sen, että jos parissa esiintyy joko pienet oo tai hh niin lapsesta tulee sinisilmäinen.

Silmänväri määrittyy sen perusteella kuinka paljon silmässä on pigmenttiä.  Suuri määrä pigmenttiä saa aikaan ruskeaa. Jonkin verran pigmenttiä saa aikaan vihreää ja vähän pigmenttiä tai,  jos sitä ei ole yhtään , saa aikaan sinisen värin. OCA2 –geeni  määrää kuinka paljon pigmenttiä syntyy ja, jos sitten kumpikin OCA2-geeni on rikkinäinen, lapsi saa siniset silmät.

Mutta käytännössähän ruskeasilmäisyyden periytyminen ei ole näin yksinkertaista.  

Näiden geenien toimintaa säätelee pitkälti epistaasi, jonka mukaan geenien toiminta on riippuvaista muiden geenien toiminnasta.

 

 

Kommentit (0)

Kielipoliisille tiedoksi,että vastaaja on tietoinen kuinka erilainen-sana kirjoitetaan. Kopiovaiheessa sana oli muuttunut kahdeksi eri sanaksi.

Kommentit (0)
18.02.201412:28
7103
62

Sen verran  voisi lisätä, että jos kaikki sinisilmäisyyttä tuottavat viisi geeniyhdistelmää oletetaan yhtä todennäköisiksi, sinisilmäisten vanhempien jälkeläisen sadasta mahdollisesta yhdistelmästä 18 tuottaa ruskeasilmäisyyttä.

Tämä ei tietenkään kerro mitään todellisista todennäköisyyksistä, koska olisi tiedettävä eri yhdistelmien yleisyys väestössä. Ja sen lisäksi tulevat ensimmäisessä vastauksessa manitut asiaa mutkistavat tekijät.

Ensimmäistä vastaajaa kielipoliisi muistuttaa, että erilaista kirjoitetaan yhtenä sanana. Muuten sääntö on saatu eri laista.

Yhdellä lapsistani on muuten siniset silmät, mutta toisessa silmässä läikkä ruskeaa. Molemmat vanhemmat ovat sinisilmäisiä. Siinä saattaa olla kyse ihan muusta kuin geneettisestä tekijästä.

 

Kommentit (0)
18.02.201417:50
16288
34

Vaikka kaikki sinisilmäisyyttä tuottavat geeniyhdistelmät oletettaisiin yhtä todennäköisiksi, 18 prosenttia on väärin. Yhdistelmiä on nimittäin kuusi - listasta puuttuu "oo hH  Sininen" (sanotaan vaikka pikku-hoo äidiltä/iso-Hoo isältä, erotukseksi listatusta "oo Hh  Sininen", joka tällöin olisi iso-Hoo äidiltä, pikku-hoo isältä). Sama korjaus tulisi tehdä muihin listattuihin iso-Hoo/pikku-hoo -yhdistelmiin sekä vielä iso-Oo/pikku-oo -yhdistelmiin. Mahdollisia geneettisiä yhdistelmiä on siis yhdeksän sijaan kuusitoista, joita vasta voitaneen pitää yhtä todennäköisinä. Mitäköhän se todennäköisyyslaskelma nyt sanoo; joku muu voisi jatkaa? (Meillä on perheessä kolmessa polvessa pelkkiä sinisilmiä.)

Kommentit (0)
19.02.201411:18
7103
32

Mika Suomiselle: Terävä huomio. Itse asiassa sinisen tuottavia yhdistelmiä on vielä yksi lisää eli yhteensä seitsemän. Listalle tulee vielä "oO hh". Tehdäänpä sitten tuolla tavoin, että esimerkiksi hh, hH, Hh ja HH oletetaan yhtä yleisiksi.

Tällä tavoin laskien päädytään siihen, että molempien vanhempien ollessa sinisilmäisiä jälkeläisistä 16,3% on ruskeasilmäisiä (pyöristäen yhteen desimaaliin). Näitä vanhempien geenikuvioita on 7x7 eli 49. Jokainen näistä voi kombinoitua neljällä eri tavalla, joten koko tapahtuma-avaruuden koko on 196.

Päinvastaisessa tapauksessa eli molempien vanhempien ollessa ruskeasilmäisiä, sinisilmäisiä lapsia saadaan 21,0%. Erilaisia tällaisia vanhempien geeniyhdistelmiä on 9x9 = 81 kappaletta ja erilaisia kombinaatioita siis 324.

Laskeminen on ihan kuivaa kombinatoriikkaa. Sen selittäminen on työläämpää kuin itse homma. Ja vielä rankempaa olisi toki ottaa selvää eri geenikuvioiden todellisesta esiintyvyydestä väestössä.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi