Teemalta katselin nauhoitusta toisen maailmansodan tuhoista.Mieleeni painui...

Teemalta katselin nauhoitusta toisen maailmansodan tuhoista.Mieleeni painui...

Teemalta katselin nauhoitusta toisen maailmansodan tuhoista.Mieleeni painui itämerellä venäläisten pommittama laiva, jossa hukkui 4-5 kertaa enempi ihmisiä kuin Titanicik haaksirikossa.Mihinkä aikaa tämä tapahtui ja kuinka paljon ihmisiä hukkui?

Vastaus

Laiva on varmaankin saksalainen matkustaja-alus Wilhelm Gustloff, jonka neuvostoliittolainen sukellusvene S-13 upotti torpedoilla Itämeren eteläosassa toisen maailmansodan lopulla, 30. tammikuuta 1945. Alus upposi noin 50 minuutissa, ja surmansa sai ainakin noin 4 100 tai jopa lähes 10 000 henkeä. Tapahtumaa on pidetty maailmanhistorian eniten ihmisuhreja vaatineena murhenäytelmänä merellä. Laivan upotus on saanut viime vuosina paljon julkisuutta Günter Grassin kirjoitettu siitä romaanissaan Ravunkäyntiä.

Kaksi ja puoli viikkoa ennen Wilhelm Gustloffin upotusta puna-armeija oli aloittanut hyökkäyksen Saksan itäisimpään maakuntaan Itä-Preussin. Siviilipakolaisten ja sotilaiden evakuoimisesta länteen Pohjois-Saksan ja Tanskan satamiin tuli tällöin Saksan merivoimien viimeinen suuri tehtävä toisessa maailmansodassa. Wilhelm Gustloffin viimeinen matka kuului tähän merihistorian suurimpaan evakuointiin, jossa kuljetettiin turvaan noin 2½ miljoonaa ihmistä. Evakuointia varten oli otettu käyttöön myös sodalta säästyneet suuret matkustajalaivat, kuten vuonna 1938 valmistunut 208,5 metrin pituinen ja 25 484 bruttorekisteritonnin vetoinen moottorialus Wilhelm Gustloff. Laiva oli tarkoitettu 1 463 matkustajalle, ja siinä oli 417 hengen miehistö. Alusta käytettiin kansallissosialistien Kraft durch Freude -järjestön lomaristeilyihin. Ennen toista maailmansotaa laiva ehti tehdä 50 risteilyä, joihin osallistui 70 000 henkilöä. Toisen maailmansodan alussa laiva otettiin Saksan merivoimien apualukseksi. Sodan aikana laivaa käytettiin neljän vuoden ajan aina Itä-Preussin evakuointiin asti sukellusveneoppilaiden asuntolaivana Gotenhafenissa, mitä nimeä saksalaiset käyttivät sodan aikana Puolan Gdyniasta.

Wilhelm Gustloffin viimeisellä matkalla oli matkustajina laivan miehistön lisäksi sukellusvenekoulutusdivisioonan henkilöstöä, Saksan merivoimien naispuolista henkilökuntaa, haavoittuneita sotilaita ja runsaasti pakolaisia, joista suurin osa oli naisia ja lapsia. Laivan tarkoitus oli alun perin purjehtia Gotenhafenista Kieliin ja edelleen Flensburgiin, Kielistä pohjoiseen. Laivan upotuspaikka on nykyään Puolan merialuetta. Hylkyä, joka on 45 metrin syvyydessä, pidetään hautapaikkana, jossa sukeltaminen on kielletty.

Varmuudella ei tiedetä, kuinka monta matkustaa laivalla oli ja kuinka monta henkeä murhenäytelmässä menehtyi. Yksimielisyyttä ei ole edes aluksella olleiden pakolaisten määrästä. Yhden laskelman mukaan laivassa oli sen viimeisellä matkalla 6 050 henkeä, joista pakolaisia oli 4 424. Toisen tiedon mukaan matkustajia oli noin 10 300. Katastrofista sanotaan pelastetun muihin aluksiin 1 216 ihmistä, joskin pelastuneiden määräksi on esitetty myös 1 252, 1 239 ja jopa vain 904. Kuolleiden määrästä on esitetty myös eri lukuja: noin 4 100, 5 400, 6 800, 7000, 8 500, 9 000 tai lähes 10 000. Nimenomaan eräissä uusissa tulkinnoissa kuolleiden määrä on noussut lähelle 10 000 henkeä, ja pienin kuolleiden määrä (noin 4 100) on vanhimmassa lähteessä (Bekker 1960). Vaikka Wilhelm Gustloffin upotuksen uhrien määrää ei tiedetä varmasti, tapahtumaa pidetään yleensä historian suurimpana merikatastrofina. Tuhoisampina on joskus kuitenkin pidetty samana keväänä Itämerellä tapahtuneita saksalaisten evakuointialusten Goyan ja Cap Arconan upotuksia. Mainittakoon, että Titanicin törmätessä neitsytmatkallaan jäävuoreen ja upotessa Newfoundlandin edustalla 14.-15. huhtikuuta 1912 laivan 2 228 matkustajasta ja miehistön jäsenestä 1 523 hukkui, ja matkustaja-autolautta Estonian kaatuminen 28. syyskuuta 1994 aiheutti 852 ihmisen menehtymisen.

Saksalaisten alusten, monien muidenkin kuin edellä mainittujen, upotuksissa kuoli Itä-Preussin evakuoinnin yhteydessä ehkä noin 33 000 henkeä. Evakuoinnissa kärsittiin kokonaisuudessaan kuitenkin hyvin pienet suhteelliset tappiot, kuljetettiinhan meritse turvaan yli noin 2½ miljoonaa ihmistä.

Suomi kytkeytyy Wilhelm Gustloffin upotukseen siten, että aluksen upottanut sukellusvene S-13 oli lähtenyt retkelleen 11. tammikuuta 1945 Hangosta ja palasi helmikuun puolessa välissä Turkuun, jolloin sitä avusti suomalainen luotsi ja jäänmurtaja. Suomi oli tehnyt joitakin kuukausia aikaisemmin välirauhan Neuvostoliiton kanssa, ja välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti neuvostolaivaston alukset saivat käyttää suomalaisia satamia. Näin myös neuvostoliittolaiset sukellusveneet toimivat saksalaisia vastaan Itämerellä Suomen etelärannikon satamiin tukeutuen.

Sukellusvene S-13:n päällikkönä toimi komentajakapteeni Aleksandr Marinesko (1913-1963). Hän ei tiennyt, että Wilhelm Gustloffin upottaminen johtaisi pääasiassa siviilien kuolemaan. Laiva oli harmaa ja näytti sukellusveneen periskoopin kautta katsottuna sotalaivalta. Lisäksi matkustajina oli Saksan merivoimien henkilöstöä, ja aluksella oli myös muutamia ilmatorjuntatykkejä. Laiva oli siis sallittu hyökkäyskohde, niin traagisia seurauksia kuin sen upottamisella olikin.

Lähteet ja kirjallisuutta:

Bekker, Cajus: Itämeri ja Suomenlahti 1944-1945. Tositapahtumiin perustuva kertomus Saksan sotalaivaston viimeisistä sotatoimista Itämerellä ja Suomenlahdella ja yli kahden miljoonan saksalaisen pelastamisesta Itämeren poikki. WSOY. Porvoo 1960. Alkuteoksen nimi OSTSEE, deutsches Schicksal 1944/45. Suomentanut Toivo J. Kivilahti.

Grass, Günter: Ravunkäyntiä. Kertomus. Saksankielinen alkuteos Im Krebsgang ilmestyi 2002. Suomentanut Oili Suominen. Tammi. Hämeenlinna 2002.

Immonen, Petri: Itämeri on valtava hautausmaa. Helsingin Sanomat 13.8.2006.

Kuusela, Kari: Kuolema Itämerellä. Maailman suurin merikatastrofi ainakin 5000 ihmistä saa surmansa. Pakolaislaiva Wilhelm Gustloffin upotus 1945. Suomen Sotilas 1/2005, s. 26-34.

Kuusela, Kari: Aleksandr Marineskon värikäs elämä. Suomen Turusta Siperian vankileireille. Suomen Sotilas 1/2005, s. 34-35.

Kuusela, Kari: Kohtalon risteilijän lyhyt historia. M/S WILHEM GUSTLOFF. Itämeren massaristeilijöiden äiti. Suomen Sotilas - NettiSotilas. (Artikkeli liittyy Suomen Sotilaan numerossa 1/2005 olevaan Wilhelm Gustloff -juttukokonaisuuteen.) http://www.suomensotilas.fi/nettisotilas/NS_Gustloff.html

Marttila, Hannu: Saako Saksa olla myös uhri? Günter Grassin laaja kertomus evakuointilaivan upottamisesta mursi älymystön hankalan tabun. Helsingin Sanomat 8.9.2002.

Nyberg, René: Itämeri ulkopuolisen silmin. Brittihistorioitsijan kokonaisesitys kattaa rantavaltioiden vaiheet unohtamatta juuri mitään. [Alla olevan Alan Palmerin teoksen arvostelu.] Helsingin Sanomat - Kulttuuri - 5.2.2006. http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/It%C3%A4meri+ulkopuolisin+silmin/HS200...

Palmer, Alan: Northern Shores. A History of The Baltic Sea and Its Peoples. London: John Murray, 2005.

Puttonen, Seppo: Gustloffin tragedia. http://historia.yle.fi/gustloffin_tragedia

Sudenniemi, Seppo: Itämeri nieli 33 000 pakolaista 1945. Turun Sanomat 23.2.2003. http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2003-02-2...

Sukeltajat löysivät saksalaisen Goya-aluksen hylyn. Verkkouutiset 18.4.2003. http://www.verkkouutiset.fi/arkistojuttu.php?id=34994&hakusanat=Uhrit

Wikipedia: Wilhelm Gustloff (laiva). http://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Gustloff_(laiva)

Kommentit (0)

Vastauksesi