Sveitsi ja Ruotsi olivat puolueettomia sekä 1.maailmansodan että 2...

Sveitsi ja Ruotsi olivat puolueettomia sekä 1.maailmansodan että 2...

Sveitsi ja Ruotsi olivat puolueettomia sekä 1.maailmansodan että 2. maailmansodan aikana. Oliko Sveitsin ja Ruotsin asevoimat tuolloin määrätty korotettuun valmiuteen kaiken varalta? Lisättiinkö noissa maissa puolustusbudjetteja, lisättiinkö kertausharjoituksia, tehtiinkö jotain erityisiä asehankintoja, siirrettiinkö lisää sotajoukkoja raja-tai merialueille?

Vastaus

SVEITSISSÄ pantiin toimeen yleinen liikekannallepano 31.7.1914 muutama päivä sen jälkeen kun Itävalta-Unkari oli julistanut sodan Serbialle. Palvelukseen astui noin 220000 miestä. Sveitsin asukasmäärä oli v. 1910 noin 3,75 miljoonaa, joista maan kansalaisia 3,2 miljoonaa. Joukkojen pääosa keskitettiin aluksi Ranskan rajalle. Myöhemmin liikekannallepanoa voitiin osin purkaa. Alimmillaan joukkojen määrä oli marraskuussa 1916 (38500), seuraavana vuonna vahvuutta lisättiin tästä enimmillään kolminkertaiseksi. Sotavuosien aikana rekisteröitiin noin 1000 rajaloukkausta, joista valtaosa ilmatilassa. Kivääreitä armeijalla oli 255000, konekivääreitä 1600 kpl. Kenttäharmaat puvut saatiin kaikille vuonna 1916, teräskypärät voitiin jakaa vasta vuonna 1918. Kaasunaamareita ei riittänyt joka miehelle. Ammuksia ja tykistökalustoa ei olisi ollut riittävästi sotaa varten.

Sveitsi julistautui sodan alettua puolueettomaksi. Käytännössä maan sisäinen myötätunto sotivia osapuolia kohtaan määräytyi pitkälti kieliryhmien mukaan (v. 1910 saksalaisia 69,1 %, ranskalaisia 21,1 % ja italialaisia 8,1 %). Ylipäälliköksi valtuutettu Ulrich Wille oli tunnetusti saksalaismielinen ja julkisuuteen vuoti vuonna 1915, että hän oli suorastaan suositellut liittymistä sotaan Saksan rinnalle. Vuodenvaihteessa 1915-1916 pääsi julkisuuteen, että muutamat pääesikunnan upseerit olivat jatkuvasti luovuttaneet salaista tietoa Saksan ja Itävalta-Unkarin edustajille. Asia oli yritetty vaieta. Puolueettomuuden uskottavuutta heikensi myös se seikka, että Sveitsin ulkopoliittinen johto oli tsaarinvallan kukistumisen jälkeen yrittänyt välittää rauhaa Saksan ja Venäjän välille. Läntiset vallat Iso-Britannia ja Ranska näkivät tässä harkitun yrityksen horjuttaa oman liittokuntansa yhteyttä Saksan hyväksi.

Taloudellinen tilanne oli - kansanhuolto mukaan lukien - sodan ja sen aiheuttamien rajoitusten vuoksi vaikea. Monet reserviläiset joutuivat palvelemaan yli 500 vuorokautta. Palveluksessa olevien perheet saivat täysin riittämätöntä korvausta. Ylipäällikkö Wille toteutti armeijassa ankaraa preussilaista sotilaskuria, mikä oli omiaan vielä lisäämään tyytymättömyyttä ja katkeruutta.

Ennen sotaa Sveitsin liittovaltion tärkeimmän tulonlähteen muodostivat tullimaksut. Sota-ajan kansainvälisten rajoitusten vuoksi ne menettivät merkityksensä ja liittovaltio rupesi kantamaan veroja. Liittovaltion ja kantonien velkaantuminen myös kasvoi moninkertaiseksi sodan vuoksi.

-----

SVEITSIN TILANTEESTA TOISEN MAAILMANSODAN AIKANA
kopioin aluksi erään palvelumme aikaisemman vastauksen. Alkuperäinen kysymys oli: miksi Hitler ei miehittänyt Sveitsiä?

Hitlerin Suur-Saksa -kuvioon olisi epäilemättä sopinut koko Sveitsin tai ainakin sen saksankielisten alueiden liittäminen. Kesällä 1940 Hitler antoi suuttuneena siitä, että Sveitsi oli ampunut alas useita ilmatilaansa loukanneita saksalaiskoneita, käskyn valmistella suunnitelman maan valtaamiseksi yhteistoimin Italian kanssa (Operaatio Tannenbaum), mutta toteutukseen ei koskaan ryhdytty. Tosiasiallisesti Sveitsi oli tuolloin kesäkuussa tapahtuneen Ranskan antautumisen jälkeen maantieteellisestikin täysin akselivalloista (Saksasta ja Italiasta) riippuvainen, joten todennäköisesti sen miehittäminen ei olisi suuremmin tuottanut lisähyötyä. Samanaikaisesti Saksa solmi Sveitsin kanssa kauppasopimuksen, joka takasi sille monet niistä sodankäynnin kannalta tärkeistä hyödyistä, jotka Sveitsi pystyi toimittamaan (aseteollisuuden tuotteet, sähköenergia, kuljetusyhteydet).

Varsin tärkeä seikka oli, että puolueettoman Sveitsin pankkilaitos mahdollisti saksalaisille tietyt valuuttaoperaatiot, joilla valloitetuilta alueilta ja juutalaisilta ryöstetyllä omaisuudella voitiin käydä tuottoisaa kansainvälistä kauppaa.

Sveitsiläiset itse ovat epäilemättä - eikä tietenkään aiheetta - painottaneet sitä, että maa piti myös yllä korkeaa sotilaallista valmiusastetta. Ensimmäinen laaja reservin liikekannallepano pantiin toimeen heti maailmansodan sytyttyä v. 1939, toinen toukokuussa 1940 Saksan hyökättyä lännessä. Todellisuudentajuisesti toki pian huomattiin, että maan voimavarat eivät riitä koko alueen varjelemiseen, mutta tällöin puolustusasemia ryhdyttiin määrätietoisesti rakentamaan vaikeakulkuisille alueille, joita alppimaassa tietysti onkin runsaasti. Alueen hallinta olisi epäilemättä vaatinut saksalaisilta suurta sotilaallista panostusta. Operaatio Tannenbaumin valmistelun aikana saksalaisia joukkoja tarvittiin lähinnä suunnitellun Ison-Britannian maihinnousun tarpeisiin, myöhemmin muilla sotanäyttämöillä.

Sveitsiläiseen maanpuolustukseen kuului olennaisena osana valmius nopeasti tuhota tiet, sillat ja tunnelit. Käytännössä tämä olisi katkaissut Italian ja Saksan välisen suorimman rautatieyhteyden, mikä olisi ainakin akselin eteläisen osakkaan huollon kannalta ollut todella suuri uhka.

Rauhanomainen Sveitsi tarjosi sodan molempien osapuolten tiedustelulle huomattavia toimintamahdollisuuksia.

Käytännössä Sveitsi joutui toisen maailmansodan aikana hankalassa asemassaan monessa suhteessa venyttämään nimenomaan Saksan hyväksi puolueettomuutensa tulkintaa. Sodan vielä kestäessä liittoutuneet arvostelivat sitä tästä. Sodan jälkeen on vilkkaasti keskusteltu noudatetun politiikan moraalisista perusteluista.

Syyskuussa 1939 toimeenpantu liikekannallepano käsitti 430000 miestä, huhtikuuksi 1940 vahvuutta laskettiin 220000:een, toukokuussa 1940 (Saksan hyökkäys länteen) se nostettiin 450000:een. Myöhemmin sodan aikana keskimääräinen vahvuus oli noin 125000 miestä. Lisäksi oli nuorista ja ikämiehistä muodostettuja paikallisia joukkoja (joiden vahvuus esim. tammikuussa 1941 oli 127000 miestä). Rinnalle luotiin myös vapaaehtoinen naisten maanpuolustusjärjestö, jonka piirissä vuoden 1941 lopussa toimi 23000 henkeä. Moni reserviläinen joutui olemaan palveluksessa 500-600 päivää. Aseistuksesta oli nytkin pulaa. Sodan alussa ilmavoimilla oli vain nelisenkymmentä nykyaikaista konetta, maavoimilla parikymmentä kevyttä panssarivaunua. Sodan aikana Sveitsi pystyi moninkertaistamaan ilmatorjunta- ja panssaritorjuntavalmiuttaan kotimaantuotannolla, mutta mm. metallipula haittasi, koska maan asema akselivaltojen saartamana suuresti rajoitti tuontimahdollisuuksia.

Yllä mainittu sodan aikana vakiintunut suunnitelma, jonka mukaan puolustus olisi keskitetty vain vaikekulkuisille ja linnoitetuille alueille, olisi toteutettuna merkinnyt sitä, että maan suurimmat asutuskeskukset olisi taistelutta jätetty hyökkääjälle.

Geschichte der Schweiz und der Schweizer / Beatrix Mesmer... ym. - Helbig & Lichtenhahn, 1986.

Geschichte der Schweiz / Thomas Maissen. - Hier+jetzt, 2010.

artikkelit teoksesta
Historisches Lexikon der Schweiz
http://www.hls-dhs-dss.ch/
(tästä myös ranskalainen ja italialainen teksti)

-----

MAANPUOLUSTUS ja siihen käytettävät varat oli ollut keskeinen kiistakysymys RUOTSIN sisäpolitiikassa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Oikeisto vaati suurempaa panostusta, vasemmisto pienempää. Maanpuolustusaktivistit olivat mm. vapaaehtoisesti keränneet varat panssarilaivan rakentamiseksi. Sodan syttyminen elokuussa helpotti sovun syntymistä. Asevelvollisuusaikaa pidennettiin pääsääntöisesti 340-485 päivää kestäväksi. Hyväksytty laivaston rakennusohjelma käsitti kaksi panssarilaivaa, neljä hävittäjää ja useimpia sukellusveneitä. Tärkeä merkitys oli sillä, että varustelut päätettiin rahoittaa korvamerkityllä progressiivisella erikoisverolla, josta olivat vapautettuja ne, jotka vuodessa ansaitsivat alle 5000 kruunua (miespuolisen teollisuustyöntekijän vuosipalkka oli noin 1300 kruunua).

Maailmansodassa Ruotsi julistautui puolueettomaksi ja tällä linjalla oli varsin laaja kannatus. Vaikutusvaltaisissa piireissä - erikoisesti kuningashovissa - oli myös paljon Saksan ystäviä. Tähän vaikutti mm. Venäjää kohtaan tunnettu pelko. Puolueettomuuden varjelemiseksi armeija pantiin osittain liikekannalle. Aseissa oli koko sodan ajan melko runsaasti väkeä, mutta heidän aseistuksensa oli melko heikkoa. Yleensäkin aikaisempien vuosien ikäluokat olivat saaneet varsin vähän sotilaskoulutusta. Ruotsi ei missään vaiheessa ollut todellisessa vaarassa joutua hyökkäyksen kohteeksi. Uhkaavin tilanne lienee ollut 9.6.1914, jolloin Venäjän Itämeren-laivaston komentaja oli määrännyt ryhtymään hyökkäykseen Gotlantia vastaan oletetun saksalais-ruotsalaisen laivastoyhteistyön estämiseksi. Ylempi sotilasjohto kielsi tämän hyökkäyksen.
Kokonaisuutena Ruotsi onnistui hyvin varjelemaan merialueidensa koskemattomuutta. Suurimmat ongelmat sille tuotti elintärkeän ulkomaankaupan ylläpitäminen. Iso-Britannia pyrki voimakeinoin estämään kaikenlaiset tavaratoimitukset viholliselleen ja epäili, että Ruotsin kauppalaivasto saattoi salaa toimia Saksan välittäjänä. Merten turvallisuus heikkeni oleellisesti sen jälkeen kun Saksa aloitti ns. rajoittamattoman sukellusvenesodan 31.1.1917. Merillä Ruotsi menetti kaikkiaan 290000 bruttotonnia ja 800 henkeä.

-----

RUOTSISTA TOISEN MAAILMANSODAN AIKANA
kopioin erään palvelumme aikaisemman vastauksen

Voi varmaan sanoa, että Ruotsi oli sotilaallisesti jokseenkin huonosti varautunut sotaan v. 1939, joskin v. 1936 hyväksytty puolustusjärjestys oli merkinnyt käännettä varustautumisen lisäämiseen. Varustautuminen hyväksyttiin 1930-luvun lopulla yleisesti koska usko Kansainliiton kykyyn rauhan turvaamisessa oli alkanut horjua.
Siihen asti puolustuskysymykset olivat olleet keskeisiä ruotsalaisen politiikan kiistakysymyksiä. Vuonna 1936 alinta palvelusaikaa (jalkaväki) pidennettiin 140:stä 175:een (aliupseerit ja erikoismiehet 225:een) päivään. Sodan jo sytyttyä 30.12.1941 kaikkia palvelusaikoja nostettiin vähintään 450 päivään (360 vakinaista palvelusta, 3 x 30 kertausharjoituksia, aliupseeri- ja upseerikoulutukseen osallistuvilla pitemmät ajat). Asevelvollisia olivat nyt 20-47 -vuotiaat miehet. Sodan aikana lisäksi otettiin uuteen harkintaan 70 000 rauhan vuosina terveydellisestä syistä vapautetun palveluskepoisuus, 55 000 määrättiin palvelukseen.
Sodan sytyttyä 1.9.1939 Ruotsi julistautui puolueettomaksi ja pyrkimys pysytellä sodan ulkopuolella oli muutenkin johtava ulkopolitiikan periaate koko sodan aikana. Suomen talvisodan aikana maan puolustusvalmiutta lisättiin noin 100 000 mieheen. Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 osittainen liikekannallepano lähes purettiin. Koska Ruotsin johdolle oli selvää, että lisääntyvä sekä saksalaisten että liittoutuneiden sotilaallinen toimeliaisuus pohjoisessa oli yhteydessä Pohjois-Ruotsin malmivarojen käytön kanssa, keskitettiin jäljelle jääneet maavoimat tänne. Kun saksalaiset hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan 9.4.1940, Ruotsin eteläosat olivat käytännössä täysin vailla puolustusta. Sotilaallinen heikkous olikin tärkeä syy siihen, että Ruotsi joutui jo huhtikuussa - aikana jolloin norjalaiset vielä yrittivät puolustautua - antamaan saksalaisille luvan käyttää aluettaan 'humanitaarisiin' siirtokuljetuksiin. Samanlaisiin myönnytyksiin maa joutui suostumaan myöhemminkin, mainittakoon vaikkapa ns. Engelbrecht-divisioonan rautatiekuljetus Norjasta Suomeen kesäkuun lopulla 1941 jatkosodan sytyttyä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan...divisioona ). Tanskan ja Norjan miehityksen jälkeen valmiutta lisättiin pysyvästi. Huhtikuusta lokakuuhun 1940 n. 400 000 miestä oli ainakin osittaisessa valmiudessa. Lisääntynyttä sotilaallista voimaa rohjettiin ensi kerran osoittaa helmikuussa 1942 Jämtlandissa, miehitetyn Norjan rajan tuntumassa, järjestetyillä näyttävillä sotaharjoituksilla. Varsinaisten vakituisten joukkojen rinnalle järjestäytyi vapaaehtoinen ja yhteiskunnalliselta taustaltaan hyvin monipuolinen vapaaehtoinen kodinturva, johon liittyi runsaasti väkeä. Rinnalla myös 1920-luvulla perustettu lottajärjestö tehosti toimintaansa. Oman sotilaallisen voiman lisääntymisen ohella tietysti myös suursodan käänne eli aloitteen siirtyminen Saksan vihollisille helpotti Ruotsin ulkopoliittista asemaa. Sodan loppuvaiheessa maan puolustusmenot olivat 14-kertaiset verrattuna vuonna 1936 hyväksyttyihin.
Tärkeä merkitys oli kotimaisella varusteluteollisuudella, joka nyt tavallaan herätettiin henkiin. 1920-luvun pasifistisessa ilmapiirissä se oli käytännössä purettu.
Puolueettomuusvartioinnin kannalta ilma- ja meritilan valvonnalla oli suuri merkitys.
Ilmavoimilla oli syyskuussa 1939 195 konetta, joista osa luovutettiin Suomelle. Jo enne sotia Ruotsi oli tilannut Yhdysvalloista amerikkalaisia J9-tyyppisiä hävittäjiä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Seversky_P-35 ). Saksan miehitettyä Tanskan ja Norjan näitä koneita kuljetettiin palasina Petsamon ja Suomen kautta. Vedoten Ison-Britannian suurempaan tarpeeseen USA lopetti toimitukset. Italiasta voitiin ostaa 216 konetta ja ne saatettiin v. 1941 lentää Ruotsiin saksalaisten tietäen (http://sv.wikipedia.org/wiki/J_11, http://sv.wikipedia.org/wiki/J_20, http://sv.wikipedia.org/wiki/B_16 ) Varsinkin Caproni-merkki (Ruotsissa B 16) osoittautui sopimattomaksi ja joutui useisiin onnettomuuksiin. Ensimmäinen kokoruotsalainen lentokone, hävittäjä ja tiedustelukone B 17 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Saab_17 ), valmistui sodan aikana kuten myös hävittäjä J 22. Jälkimmäistä valmistettiin sodan aikana ja pian sen jälkeen pari sataa kappaletta (http://fi.wikipedia.org/wiki/J22 ). Sodan lopulla ja pitkään sen jälkeenkin Ruotsi oli varsin merkittävä ilmamahti.
Ruotsalaiset telakat rakensivat sotavuosina mm. 11 hävittäjää, 19 sukellusvenettä, 36 miinanraivaajaa ja 15 moottoritorpedovenettä. Joitakin aluksia onnistuttiin ostamaan ulkomailtakin. Suurta huomiota herättivät Italiasta ostetut neljä alusta, jotka joutuivat v. 1940 Englannin laivaston saartamaksi ja jotka pääministeri Churchill vaati luovutettavaksi. Osaston ruotsalainen komentaja suostui vaatimukseen. Myöhemmin Ruotsin hallitus onnistui saamaan alukset takaisin (http://sv.wikipedia.org/wiki/Torsten_Hagman ).
Kotimaassa valmistuneita panssarivaunuja ehdittiin toimittaa sodan aikana yli 750.
Laajamittaisiin linnoitustöihin ryhdyttiin etelärannikolla (Skåne- eli Per Albin-linja), talvisodan jälkeen Suomen rajalla (Kalix-linja) ja Saksalaisten miehittämän Norjan rajalla.
Yksittäisen reserviläisen varustus luonnollisesti myös koheni sodan jatkuessa. Alkuaan monen piti tyytyä 1800-luvun kivääriin ja karoliinimallia jäljittelevään kolmikolkkahattuun.
Vaikka maa onnistuikin pysyttelemään sodan ulkopuolella, kohdistui siihen kuitenkin joitakin sotatoimia.
Useita kauppalaivoja upotettiin. Vuonna 1942 Itämerellä käytiin itse asiassa eräänlaista ruotsalais-venäläistä merisotaa. Helmikuussa 1940 neuvostoliittolaiset koneet pommittivat Pajalaa, helmikuussa 1944 Tukholmaa ja muutamia sen lähipaikkakuntia, englantilaiset taas Lundia marraskuussa 1943. Kysymyksessä saattoi kussakin tapauksessa olla pelkkä vahinko, mutta poliittisia tarkoituksiakin on voitu aavistella.
Ruotsalaisia taisteli myös vieraiden lippujen alla. Suomen talvisotaan osallistui 8260, jatkosotaan noin 1500 ja Norjan puolustukseen v. 1940 ja sen vastarintaliikkeen eri vaiheisiin noin 900 henkeä. Saksan joukoissa taisteli muutama sata. Määrän vähäisyys kertoo ehkä ruotsalaisten kielteisestä asenteesta Saksaa kohtaan, mutta myös siitä, että Ruotsin hallitus pyrki kesästä 1941 pakkokeinoin estämään kansalaistensa värväytymisen vieraiden maiden (Suomea lukuun ottamatta) armeijaan. Huomattavan monet ruotsalaiset merimiehet työskentelivät sotavuosina vaarallisissa oloissa liittoutuneiden maiden kauppalaivastoissa.
Norjalaisia ja vähemmässä määrin tanskalaisia pakolaisia koulutettiin Ruotsissa vuodesta 1943 sotilastehtäviin. Sodan viime kuukausina varauduttiin siihen, että näitä joukkoja olisi käytetty kotimaissaan estämään vetäytyvien saksalaisjoukkojen mahdollisesti suorittamia tihutöitä (haluttiin siis estää Suomen Lapin kohtalo syksyllä 1944). Käytännössä tällaista pelättyä tilannetta ei kehittynyt.
Yhteensä sodassa kuoli yli kaksituhatta ruotsalaista, näistä noin 90 % merimiehiä.

Edellinen perustuu seuraaviin lähteisiin:

http://sv.wikipedia.org/wiki/Sverig...rldskriget

Dahlberg, Hans
I Sverige under 2:a världskriget. - BonnierFakta, 1983.

Carlsson, Sten
Svensk historia 2 : Tiden efter 1718. - Svenska bokförlaget, 1961.

Holmberg, Åke
Ruotsi vuoden 1809 jälkeen. - Tammi, 1966.

tietosanakirjan
Svensk uppslagsbok 1-32. - 2. upplagan. - Norden, 1947-1955
eri artikkeleihin

Kommentit (0)

Vastauksesi