Sokeainkoirasta kertova nuortenkirja hakusessa

Sokeainkoirasta kertova nuortenkirja hakusessa

Voisitteko ystävällisesti suositella minulle kotimaista nuortenkirjaa joka käsittelee sokean henkilön suhdetta opaskoiraansa. Kirjassa saisi MIELELLÄÄN olla alle sata sivua eikä yhtään haittaa jos kannessa on kuu, tai kaupunkimaisema, tai molemmat. Enkä ollenkaan kysy tätä siksi, että olen jo aikuinen ja ajatus nuortenkirjan lukemisesta ottaa pannuun pahasti. Yhdistelen nyt tähän pakkopullaan samalla muita ei niin kiinnostavia kohtia. Samalla haluaisin kysäistä, että mites menee lukuhaaste? Itselläni puuttuu enää 16 kohtaa listasta. Lumipyryterveisin, Stella

Vastaus

Pahoittelen, että vastaus on viipynyt. Ihan toivomaasi yhdistelmää en onnistunut löytämään. 

Opaskoiran ja näkövammaisen suhdetta käsittelee esimerkiksi vanha nuortenkirja Ystäväni opaskoira. Sen on kirjoittanut Joseph E.  Chipperfield. Kirja on ilmetstyi Suomeksi 1976.  Kirjassa taiteilija saa iskun päähänsä ja menettää väliaikaisesti näkönsä. Hänelle lahjoitetaan nuori schäfe, josta koulutetaan opaskoira. Vaikka taiteilija saa lopulta näkönsä takaisin, hän ei luovu koirastaan.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi