Sardiineja?

Sardiineja?

Miksi nykyään ei puhuta enää sardiineista, miettii mummi. Ennen niitä saatettiin syödä silloin tällöin keitettyjen perunoiden kanssa.

Vastaus

Viime vuosien uutisoinnin mukaan sardiinia on ylikalastettu ja joillakin pyyntialueilla saalit ovat vähentyneet huomattavasti. Sardiineja kyllä myydään edelleen kaupoissa ja sardiini-ruokaohjeitakin löytyy runsaasti googlettamalla. Ehkä tällainen tölkkikala ei enää nykyisin ole ruoanlaitossa kovin suosittu aines.

Sardiiniannoksia on tarjoiltu aikonaan ravintoloissakin. Jukka Mannerkorpi muisteli vuonna 1995 Helsingin Sanomien kolumnissaan Snellmaninkadulla sijainneen Laatu-Haiti ravintolassa aikoinaan nauttimaansa yksinkertaista sardiini-peruna annosta. Pian saman lehden yleisönosastolla toinen kirjoittaja epäili kyseessä olleen ravintola Savannan iltalistan herkku 1960-1970-lukujen taitteessa.  

Sardiineiksi saatettiin joskus kutsua lajeja, jotka eivät tarkkaan ottaen ole sardiineja. Aikoinaan tuotenimikkeellä sardiini kaupattiin varsinaisten sardiinien lisäksi niin pikkusilliä kuin kilohailiakin. EU komission päätöksellä vuodesta 2003 kauppanimeä ”sardiini” voidaan käyttää vain Sardina pilchardus -lajista.

Kommentit (0)

Vastauksesi