Saako kissan päästää saunaan?

Saako kissan päästää saunaan?

Yksi kissoistani yrittää väen väkisin tunkea mukaan saunaan, mutta yritämme olla päästämättä häntä, koska pelkäämme, että siellä on liian kuuma ja turkki kastuu. Viime lauantaina satoi, joten hän oli valmiiksi ihan märkä, joten annoin hänen tulla hetkeksi saunaan ja siellä hän istui tyytyväisenä sylissäni lauteilla. Onko siitä kissalle jotain haittaa/tietääkö hän itse, milloin hänen pitää mennä viileämpään?

Vastaus

Tämä on hyvä kysymys, jota itsekin kahden kissan omistajana olen joskus miettinyt! On hyvin yksilöllistä, kuinka kissat saunaan hakeutuvat tai haluavat -- esimerkiksi meidän toinen kissamme ei suostu tassullaankaan astumaan saunaan, kun taas toinen on siellä kuin kotonaan. Luulen, että saunan erilainen ääni- ja hajumaailmakin saattaa jännittää herkimpiä kissoja.

Tein hieman hakuja Internetissä, ja löysin Savon Sanomien artikkelin, jossa on aiheena lemmikkieläinten saunassa käyminen. Siinä kerrotaan, että perusterveille kissoille ei saunomisesta ole haittaa, kunhan kissa pääsee poistumaan saunasta heti niin halutessaan. Myös juomavettä on hyvä olla tarjolla. Lehtijutussa kerrotaan lisäksi, että kissojen lämmönsäätely on erilainen kuin ihmisellä: kissat eivät hikoile iholtaan, vaan anturoistaan. Tärkein lämmönsäätelytapa kissoilla on läähättäminen, eikä sekään ole kovin tehokasta. Siksipä voimakas läähätys on yksi merkki siitä, että kissa kannattaa poistaa saunasta viileämpiin oloihin. Lämpöhalvauksesta voivat artikkelin mukaan olla merkkejä myös velttous tai punoittavat korvanlehdet. Kissan kanssa saunottaessa kannattaa siis pitää silmällä kissan käyttäytymistä ja kuntoa, ja jos joitain edellä mainittuja oireita ilmenee, kannattaa kissa heti viedä vilvottelemaan.

Yksi mahdollinen riskitekijä saattaa luonnollisesti olla myös kuuma kiuas -- jos kissa sattuisi vahingossa hyppäämään kuumalle kiukaalle, palovaurioita tulisi varmasti.

Lisäksi kirjassa Kissan kotilääkäri kerrotaan, että saunan korkeampi lämpötila yhdistettynä ilmankosteuteen voi aiheuttaa kissalle lämpöhalvauksen.Oireita ovat mm. voimakas läähätys, levottomuus ja limakalvojen tummeneminen. Ensimmäisenä hoitokeinona lämpöhalvaukseen voi käyttää kylmään (ei kuitenkaan jäiseen) veteen upottamista.

Toivottavasti tästä oli apua! Jos asia vielä askarruttaa, suosittelen kääntymistä eläinlääkärin puoleen!

 

Kommentit (0)

Vastauksesi