Rahastosijoittamisen verotus

Rahastosijoittamisen verotus

Olen nuori sijoittajan alku ja olen sijoittanut nyt aluksi pienehkö summan rahaa rahastoon, jossa on suomalaisia yhtiöitä. Minua kuitenkin askarruttaa, että olenko velvoitettu minkäänlaiseen kikkailuun seuraavien veroilmoituksien kanssa jos pidän rahoja rahastossa kasvamassa enkä tee myyntivoittoa koko vuonna tai vuosiin. Tarkoitus olisi kyllä kuukausittain lisätä rahaa ko. rahastoon. Sen sain kyllä selville, että alle 1000:nen euron myyntivoitot ovat verovapaita, koskenee lienee myös rahastoja.

Toimeksiantaja ilmoittaa nettisivuillaan, että: "Toimeksiantaja ilmoittaa verottajalle vuoden aikana syntyneet luovutusvoitot sekä – tappiot, maksetut osingot ja ennakkopidätykset, vuoden lopussa olleet kotimaiset omistukset sekä mahdolliset sijoituslainan korot. Sinun tulee siis vain tarkistaa, että ilmoitetut tiedot ovat oikein veroilmoituksessa ja täydentää mahdolliset ulkomaalaiset omistukset sekä tietyt rahasto-omistukset vuoden lopussa. Ilmoitamme verottajalle myös verovuonna asiakkaalle kertyneet luottokorot, mikäli asiakkaalla on ollut luottolimiittiä käytössä. "

2 vastausta

Verohallinnon sivuilta löytyy muun muassa ohje: "Sijoitusrahastosta saatavien tulojen verotus"
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48925/sijoitusrahastosta_saatavien_tulojen_ve/

Kommentit (0)
06.10.201707:57
77813
86

Lyhyt yhteenveto em. verottajan ohjeesta: Rahasto-osuuksia on kahta tyyppiä, tuotto tai kasvu. Tuotto-osuus maksaa pankkitilillesi joka vuosi ikäänkuin korkoa (jos tuottoa on) ja se on verollista tuloa. Kasvu-osuuden (yleensä kaikki rahastosijoittajat käyttävät näitä) tuottoa ei makseta pankkitilille vaan se lisätään sijoittajan "pottiin" (eli osuuden arvo kasvaa) eikä sitä veroteta vuosittain, vaan vasta sitten kun lunastat osuutesi pois.

Käytännössä sinun ei tarvitse tehdä mitään nyt sijoitusaikana eikä lunastaessa, kaikki tieto menee nykyisin suoraan pankista verottajalle.

Kommentit (0)

Vastauksesi