Radiovastaanottimet Ruotsissa 1940-luvulla

Radiovastaanottimet Ruotsissa 1940-luvulla

Vår tid är nu (Yle Teema & Fem) ensimmäisen jakson ensimmäinen kohtaus, kevät 1945: Nina painaa radion näppäintä, ja ääni (uutinen sodan päättymisestä) alkaa kuulua heti. Meillä kotona Suomessa radion piti vielä puolitoista vuosikymmentä myöhemmin ensin "lämmetä" tovin aikaa ennen kuin ääntä alkoi tulla. Eri tekniikka eri maissa, vai fiktion vapautta?

2 vastausta

No fiktion vapautta varmaankin. Suomessa käytettiin tuohon aikaan vielä putkiradioita ja Ruotsissa myös. Transistori kehitettiin Yhdysvalloissa 1947 ja niiden teollinen tuotanto alkoi 1950-luvulla. Transistori mahdollisti transistoriradion markkinoille tulon, mutta 60-luvun tienoille asti putkiradio oli yleinen kotitalouksissa. Vastaajankin lapsuudenkodissa kuunneltiin vielä 1970-luvun alussa putkiradiota, jokin Saloran 50-luvun lopun malli se taisi olla. Elektroniputkien lämpeneminen kesti hetken. 1940-luvulle sijoittuvassa televisiosarjassa  olisi oikeastaan ollut autenttisempaa, jos radion ääntä olisi odoteltu jonkin aikaa, mutta kohtauksen tapahtumien kannalta se oli kaiketi katsottu turhaksi.

Kommentit (0)
08.12.201714:58
79595
68

Lavastuksen piikkiin minäkin laitan (äänihän ei tietenkään edes tule tuosta radiosta vaan jostain nauhalta/tietokoneelta), mutta rikkailla länsinaapureillamme on voinut myös olla ollut varaa ostaa Instant-on-putkilla varustettu radio, jossa päävirran päältä pois ollessakin putkia lämmitetään pienellä lämmitysvirralla ja ne ovat siten heti valmiita kun päävirta kytketään päälle. Moiset putket olivat tietysti (ainakin alussa) kalliimpia, joten köyhään Suomeen moisilla varustettuja vastaanottimia ei ehkä monta tullut. Tai ostajilla ei ollut mikään kiire valmiissa maailmassa ja jaksoivat odottaa hetken mieluummin kuin maksaa lisähintaa pikakäynnistyksestä.

"To avoid the warm-up delay, "instant on"  receivers passed a small heating current through their tubes even when the set was nominally off. At switch on, full heating current was provided and the set would play almost immediately."

Kommentit (0)

Vastauksesi