Presidentti ja urheiluterrori Suomessa

Presidentti ja urheiluterrori Suomessa

Onko presidentti Sauli Niinistö Riossa ja jos on, kenen kustannuksella ja miten suuren seurueen kanssa, ellei omalla kustannuksellaan, vuosilomallaan? Onko presidentillä lomaa, palkallinen loma? Suomessa.

Vastaus

Presidentin matka Rion olypiakisoihin oli osaksi myös työmatka. Niinistö puolisoineen matkusti ensin Uruguayhin 16.–18. elokuuta tapaamaan Uruguayn presidenttiä Tabaré Vázquezia. Sen jälkeen he seurasivat kesäolympialaisia Rio de Janeirossa 18.–21. elokuuta.

Edustuskulut maksetaan presidentin kanslian toimintamenoista tai muista valtion varoista. Varsinaista lomaa presidentillä ei ole, vaan hän on käytännössä koko ajan käytettävissä tehtävien hoitoa varten. Yleisradio uutisoikin vuonna 2012, että näin laskien presidentin tuntipalkka olisi 18 euroa. Presidentti-instituution hinnaksi tulee vajaat neljä euroa vuodessa jokaista suomalaista kohti arvioitiin samassa jutussa silloin.

Kommentit (0)

Vastauksesi