Poliisin miekka ja leijonalogo. Mistä on peräisin ja kuka on suunnitellut logon?

Poliisin miekka ja leijonalogo. Mistä on peräisin ja kuka on suunnitellut logon?

Vastaus

Suomen poliisin tunnuksen, miekkaleijonan käytöstä on säädetty asetuksella. Sen luvattomasta käytöstä rangaistaan sakolla. Tunnuskuvassa on miekka, jonka kahvan muodostaa valtakunnan vaakunaan liittyvän leijonan pää.

Vuonna 1935 sisäasianministeriön poliisiosaston päällikkö M.E. Koskimies kiinnitti Poliisimies-lehdessä ilmestyneessä kirjoituksessaan huomiota poliisin ammatillisen tunnuskuvan puuttumiseen Suomessa. Eri puolilla maata käytössä olleet virkamerkit olivat varsin epäyhtenäisiä. Poliisikunnalle järjestetty suunnittelukilpailu ei tuottanut kelvollisia ehdotuksia joten lopullinen suunnittelu päätettiin antaa taiteilija Antti Salmenlinnalle. Tasavallan presidentti hyväksyi ehdotuksen ja se virallistettiin poliisin tunnukseksi 2.10.1936. Poliisin univormuihin miekkaleijona kiinnitettiin ensimmäisen kerran vuoden 1938 alussa.

Suora miekka tunnuksessa edusti esivallan voimaa. Leijonan pää kuvasti valtion vaakunan aihetta ja korosti valtiovallan auktoriteettia.

 

  

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi