"Pitäkää tunkkinne". Onko Kummelin keksimä vai vanhempaa perua?

"Pitäkää tunkkinne". Onko Kummelin keksimä vai vanhempaa perua?

Ovatko Kummelit vakuuttaneet, että kaikki heidän sketsinsä perustuvat itse keksittyihin ideoihin? 1950-luvulla syntynyt muisteli lukeneensa koululaisena säännöllisesti Valittuja Paloja, amerikkalaisen Readers' Digestin suomennosta, joka ei vielä silloin sisältänyt Suomessa toimitettuja kirjoituksia. Eiköhän siellä tarinoiden joukossa ollut "Pitäkää tunkkinne"?

4 vastausta
10.03.201618:47
17558
105

Kysy kirjastonhoitaja -palvelussa vastattiin 4.3.2016 sanontaa koskeneeseen kysymykseen:  

"Amerikkalainen koomikko Danny Thomas (1912-1991) teki tästä tarinasta oman tavaramerkkinsä. Hän teki radio-ohjelmia 1930- ja 1940-luvuilla, mutta esiintyi myös komediaklubeilla. Kesällä 1947 hän esiintyi The Lights Go Out -nimisessä amerikkalaisessa sarjassa, jossa hän kertoi jo aiemmin kuuluisaksi tekemänsä tunkki-tarinan. En voi tietenkään sanoa varmaksi, että tämä on se sarja, jossa se on ensimmäinen kerran sanottu, mutta ainakin se on ensimmäisiä."

Kommentit (0)
08.03.201421:21
145
75

Pitäkää tunkkinne on vitsi jonka olen kuullut jo kakarana 70-luvulla.

Miehellä puhkeaa rengas  illalla  korvessa. Kaukana on talon valot ja mies tuumailee ilkeisikö lainata tunkkia. " Jos ne suuttuvatkin kun hän häiritsee ja ajavat pois, mies hermostuu, heittää kiven ikkunasta sisään ja huutaa" Pitäkää tunkkinne!"

En tiedä mitä Kummeleissa tehtiin kun en ole nähnyt .

Kommentit (0)
08.03.201421:21
145
64

08.10.201901:11
3151
11

 Suomessa olemme  kuulleet tuon tunkki-vitsin 1970-luvulla , ihan kuin Timo Haimila sanoikin. En muista että sitä ennen.

 Danny Thomas kertoi vitsin aiemmin mutta oliko niin, että me täällä Suomessa olimme vielä niin sodan lyömiä, että tunkkikin oli harvinainen kapistus, niin ettei siitä kerrottua vitsiä olisi ehkä ymmärtänyt monikaan, 

Kommentit (0)

Vastauksesi