Pitääkö paikkansa, että muinaisessa Egyptissä kukaan ei saanut olla ylenpänä (fyysisesti) kuin Faarao?

Pitääkö paikkansa, että muinaisessa Egyptissä kukaan ei saanut olla ylenpänä (fyysisesti) kuin Faarao?

Mutta kissa sai olla, sillä mm. valtaistuimen ympärillä oli rakennelmia, jossa kissat tyytyväisinä istuskelivat.

Vastaus
03.01.201921:19
98
16

Ei sitä ole vaikeaa totena pitää. Faaraot olivat kuin jumalia ja yleensä niitä pidettiinkin jumalan kuten auringonjumala Ran jälkeläisinä ja samanmoisen jumalan edustajana. Joissakin egyptiläisissä kuvissa hallitseva farao jopa palvoo omaa kuvaansa. Koska farao oli jumala, hänen sanansa oli laki, eikä hän siten hallinnut minkään nimenomaisen  lain  vaan pikemminkin  säädösten kautta. Historia osaa kertoa kuitenkin, että hänen näennäisesti ehdotonta valtaansa rajoittivat valtakunnan sisällä esim. papisto, armeija ja joskus, varsinkin vanhan valtakunnan aikana myös toiset faraot. Kissoja taasen kunnioitettiin ja palvottiin jopa joten ei pitäisi hämmästyä sikäli jos kissat korotettiin ylös, syyt tähän tosin lienevät enemmän olleet hyötykäyttöön perustuvia kuin puhdasta kunnioitusta.

Kommentit (0)

Vastauksesi