Ovatko multiversumi ja säieteoria lainkaan samoja?

Ovatko multiversumi ja säieteoria lainkaan samoja?

Vastaus

Ajatus monista rinnakkaisista maailmankaikkeuksista ei rajoitu säieteoriaan. Esimerkiksi kvanttifysiikan puolella Hugh Everettin malli kieltää aaltofunktion romahduksen. Sen sijaan jokainen funktioon sisältyvä mahdollisuus toteutuu omassa, erillisessä todellisuudessaan. P. C. W. Daviesin mukaan multiversumin mahdollisuus kuuluu lähes kaikkiin teoriaan, jotka yrittävät selittää fysiikkaa kvanttitilojen tuotteena alkuräjähdyksen sisältävässä maailmankaikkeuden mallissa.

Säieteoriasta on monta erilaista versioita. Näitä kaikkia yhdistää vain käsitys siitä, että alkeishiukkaset ovat yksiulotteisia säikeitä, joiden värähtelytaajuudet ja vuorovaikutukset määrittävät kaiken aineen ja maailmankaikkeuden vuorovaikuttavat voimat. Siihen sisältyy siis ajatus kvanttifysiikan ja gravitaation. Teorioiden yhtälöt vaativat myös, että maailmankaikkeudessa on enemmän kuin neljä ulottuvutta. Ulottuvuuksien määrä vaihtelee teorian mukaan, samoin niiden muoto. Joissain versioissa ulottuvuuksien voidaan ajatella muodostavan eritasoisia maailmankaikkeuksia. Näin on esimerkiksi M-teorian tulkinnassa, jonka mukaan meidän maailmankaikkeutemme sijaitsisi braanin eli kalvomaisen objektin pinnalla. Tällöin voisi olla muitakin maailmankaikkeuksia toisilla braaneilla.

Näin voidaan sanoa, että multiversumi sisältyy joihinkin säieteorian tulkintoihin mutta että on myös multiversumiteorioita, jotka eivät pohjaudu säieteoriaan.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi