Onko home, joka esiintyy ruoassa yhtä vaarallista kuin home joka esiintyy kosteusvaurion aiheuttamana rakennuksen rakenteissa?

Onko home, joka esiintyy ruoassa yhtä vaarallista kuin home joka esiintyy kosteusvaurion aiheuttamana rakennuksen rakenteissa?

Esimerkiksi home joka on tullut liian kauan suljettuna olevaan eväsrasiaan.

2 vastausta

Ruoassa esiintyvä home voi olla terveydelle haitallista. Varsinkin jos kyseessä ovat homeiden tuottamat homemyrkyt, mykotoksiinit. Homeet itsessään aiheuttavat allergisia reaktioita, mutta homemyrkyt voivat aiheuttaa sairauksia. Vain tietyt homelajit voivat tuottaa homemyrkkyjä, joten niitä esiintyy suhteellisen harvoin suomalaisissa elintarvikkeissa. Riskiraaka-aineita valvotaan tarkasti maahantuontivaiheessa ja myös Suomessa oman kansallisen vieraiden aineiden valvontaohjelman avulla.

Homemyrkkyjen muodostumista voidaan ehkäistä estämällä ja hidastamalla homeen leviämistä ja lisääntymistä. Toimenpiteitä tässä ovat huolellinen kuivaus, asianmukainen varastointi, kuljetuksen ja varastoinnnin oikea lämpötila ja kosteus sekä saastuneen materiaalin poistaminen. Homemyrkyillä saastuneita elintarvikkeita ei tulisi käyttää ruokien raaka-aineena. Sama koskee yleensäkin homehtuneita elintarvikkeita. Elintarvikkeen kuumennus ei tuhoa homemyrkkyä.

Lisätietoa homesienistä ja homemyrkyistä:
https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikkeiden-turvallisen-kayton-ohjeet/ruokamyrkytykset/homesienet-ja-homemyrkyt-eli-mykotoksiinit/

Kommentit (0)
27.01.202012:39
16168
6

Ns. hometaloissakaan se seinällä näkyvä home ei useinkaan ole juuri se mikrobi, joka myrkkyjä eli toksiineja ympärilleen levittää. Joskus on, mutta useimmiten näkyvä home vain ilmaisee sen, että rakenteissa on nyt kosteutta ja tilanne pitäisi tarkistaa, ja sitten se myrkkyä tuottava mikrobi löytyy rakenteiden sisältä ja onkin jotain ihan muuta kuin hometta. Mikrobit löytävät kyllä keinon levittää myrkkyä huoneilmaan vaikka eivät seinällä näkyisikään.

Kommentit (0)

Vastauksesi