Onko aikuisviihdesivuilta oikeasti merkittävä riski saada virus tietokoneelle?

Onko aikuisviihdesivuilta oikeasti merkittävä riski saada virus tietokoneelle?

Kaverin kanssa rupesimme pohtimaan, ja kyseenalaistamaan yleistä väitettä että pornosivuistoilta automaattisesti saisi viruksia tietokoneelle, kuten yleisesti annetaan ymmärtää. Jos nyt tällä kertaa sivuutetaan pornoteollisuuteen liittyvät moraaliset kysymykset, niin kyseessähän on ymmrtääkseni yleensä täysin laillista toimintaa, jossa jonkun median sisällön avulla yritetään tavoittaa mahdollisimman suurta käyttäjäjoukkoa, jolloin päästään myymään mainostilaa sen sisällön yhteyteen. Eli perusideahan on ihan sama kuin vaikkapa pelisivustoilla, uutissivustoilla tai kaupallisella televisiolla, radiolla ja painetulla medialla. No nyt jos minun liiketoimintani olisi ylläpitää jotain pornosivustoa, ja saada sinne niitä käyttäjiä mahdollisimman paljon, niin panisin kyllä resursseja siihen, että profiloituisin käyttäjien keskuudessa mahdollisimman turvalliseksi toimijaksi kilpailijoihin verrattuna. Ei kai kukaan tahallaan sabotoi omaa tuotettaan, tai tarkoituksella jätä sen suojaamista heikoksi. Sehän olisi tyhmää. En ymmärrä tietotekniikan käytännön puolesta juurikaan, mutta ymmärtääkseni niitä viruksia ei sinne sivuille mitenkään tarkoituksellisesti lisätä ylläpidon toimesta, eli ne ilmeisesti lisää jollain tavalla sinne joku ulkopuolinen taho. Eikö se sama taho voi sen viruksen lisätä yhtä hyvin vaikka tänne Kysy.fi-sivuille, vai mihin perustuu, että juuri pornosivuistoilta niitä viruksia muka saa?

Vastaus

Moi. Ei niitä viruksia pornosivuistoilta mitenkään automaattisesti tule varsinkaan jos virustorjunta on ajan tasalla. On kuitenkin hyvä olla virusten suhteen varuillaan ja käyttää muistikeinona kolmen P:n sääntöä (porno, pelit, plugarit) lataillessaan netistä sisältöä. Siis myös pelien ja plugarien kautta saa yhtä helposti viruksia. Tietenkään kukaan, joka laillisia sivuja ylläpitää, ei halua viruksia serverilleen. On harvinaisenlaatuista saada pelkästään sivuja selailemalla virusta, mutta ei mahdotonta. Kun puhutaan, että pornosivuilta saa viruksia niin kyse on lähinnä luottokorttitietojen kalastelemisesta. Monet alan sivustot ovat maksullisia ja vaativat kuukausiluonteista maksua ja mistään ei voi tietää, että maksamalla saisi enemmän pornoa vai meneekö tiedot jollekin huijarille. Sivustoilta voi saada kuitenkin viruksia myös klikkailemalla pelkästään kuvia. Kuvanklikkaus asentaakin viruksen koneellesi tietämättäsi. Tällaisia sivustoja netti on pullollaan. Ne houkuttelevat kikkailemaan vetävin otsikoin ja leviävät lähinnä sosiaalisen median kautta. Jos koneella on jo valmiiksi viruksia voivat ne tehdä ihan mitä vain esim. avata Googlen sijaan samalta näyttävän sivuston, josta jokainen linkki asentaa uuden viruksen jne jne. Joku voi hakkeroida viruksen yhtä hyvin vaikka tänne kysy.fi:n sivuille kuin minne tahansa, mutta koska tarkoituksena on saada tartutettuun suuri määrä koneita kannattaa hakkerien hakkeroitua sellaisille sivuille joita käytetään paljon (esim. pankkipalvelut, uutissivustot, google, facebook, pornot, pelit, plugarit). Porno sattumoisin on yksi haetuimmista netin aihealueista ja suurta uteliaisuutta herättävää joten on suotuisampaa hakkeroitua niille sivuistoille kuin vaikkapa Helsingin kaupunginkirjaston. Vetävän pornografisen kuvan näkeminen voi aiheuttaa ylitsepääsemätöntä uteliaisuutta, monelta voi tässä kohtaa tietoturva unohtua vaan on pakko klikata, ja tätä virustehtailijat haluavat. Viruksia löytää aina erityisesti niistä aiheista jotka ruokkivat ihmisten uteliaisuutta täten tietokonepelit ovat vähintään yhtä suuri riski ellei jopa suurempi. 

Kommentit (0)

Vastauksesi