Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1990-luvulla veteraanisukupolvi toi esille...

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1990-luvulla veteraanisukupolvi toi esille...

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1990-luvulla veteraanisukupolvi toi esille käsitystä, että talvi- ja jatkosodasta ei olisi "saanut" puhua Neuvostoliiton ollessa voimissaan. Kuinka paljon talvi- ja jatkosotaa käsittelevää kirjallisuutta on ilmestynyt vuosina 1944-1991? Montako vuosikertaa Kansa taisteli-miehet kertovat -lehteä ilmestyi ja montako artikkelia siinä ilmestyi? Paljonko Suomessa tehtiin talvi- ja jatkosota-aiheisia elokuvia, näytelmiä ja dokumenttiohjelmia 1944-1991?
Ymmärrän, että kysymykseni ovat hankalia ja myös jossakin määrin tulkinnanvaraisia, mutta itseäni on vaivannut kysymykseni alussa esitetyn käsityksen todenmukaisuus.

Vastaus

Varma on, että tämä Veteraanisukupolven näkemys ei - jos asiaa arvioidaan pelkästään määrällisin perustein - pidä paikkaansa. Mielipiteen perustana lienee sen sijaan jonkinlainen tuntemus ajan (siis ennen v. 1991) yleisestä ilmapiiristä. Tuon ajan ulkopolitiikan toteuttajat kaiketi arvioivat, ettei arkaluontoisessa asemassa supervallan naapurina ollut tarkoituksenmukaista erikseen muistutella, että idänsuhteita oli joskus pitänyt hoitaa myös aseellisesti. Toisaalta poliittisesti ja kulttuuripoliittisesti vasemmistolaiset ja pasifistiset suuntaukset hallitsivat julkista keskustelua. Pasifistit eivät periaatteessa hevin antaneet tunnustusta millekään sotilaalliselle suoritukselle, poliittisesti kaikkein tietoisimmassa vasemmistossa katsottiin vuorostaan, että Suomi oli toisessa maailmansodassa ollut, jollei varsinaisesti sotasyyllinen, niin kuitenkin yleismaailmallisesti katsoen väärällä puolella. Sähköiset viestintävälineet, jotka ymmärrettävistä syistä tehokkaimmin tavoittivat suuren yleisön, olivat vielä poliittisessa valvonnassa ja käytännössä velvolliset tukemaan virallista ulkopolitiikkaa. Näissä oloissa sotiemme historiasta kiinnostuneet henkilöt saatettiin nähdä vähän vinksahtaneilta. Epäilemättä moni veteraanikin, jonka ajatukset jatkuvasti palautuivat sotaan, joka luki sitä käsittelevää kirjallisuutta ja joka tunsi tarvetta pitää yhteyttä aseveljiinsä, tunsi olonsa vaivautuneeksi ja rupesi itsekin epäilemään, että oli surkeasti ja sairaalloisella tavalla juuttunut muinaisen sodan juoksuhautoihin.

Talvi- ja jatkosodan aihepiiristä oli Juhani Niemen laskujen mukaan julkaistu 1980-luvun puoliväliin mennessä lähes tuhat kirjaa. Huippuvuosi oli 1940 (87 kpl), jolloin aiheena oli edellisen talven sota. Tämä kirjallisuuden laji herätti jo tuoreeltaan kielteistä huomiota. Moskovan lähettiläämme J. K. Paasikivi joutui muistelmiensa mukaan ("Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-1941") kovisteltavaksi tästä aiheesta. Toisaalta esim. historiantutkija ja reservin tiedustelu-upseeri Arvi Korhonen syytti talvisotakirjojen julkaisijoita salassa pidettävien asioiden huolettomasta julkaisemisesta. Jatkosodan jälkeen sotakirjojen ilmestyminen oli harvinaista (v. 1945 11 kpl, v. 1946 7 kpl, vuosina 1947-1951 kunakin 4 kpl). Näissä teoksissa sotapolitiikkaa saatettiin arvostellakin. Varmaan julkaisuintoa laimensivat myöskin v. 1944-1946 kirjapoistot, jotka Oikeusministeriö pani toimeen Valvontakomission määräyksestä. Muodollisesti nämä kirjat vapautuivat v. 1958, joskin tosiasiassa niitä oli varmaan ollut saatavina aiemminkin. Niemen käsittelemän jakson kakkosvuosi oli 1984 (35 kpl). Muutenkin 1980-luvun alkupuoli oli yllättäen runsaan sotakirjallisuuden julkaisemisen aikaa.

Niemi, Juhani
Viime sotien kirjat. - Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1988.

Ekholm, Kai
Kielletyt kirjat : yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944-1946. - Jyväskylän yliopiston kirjasto, 2000.

Viime sotiamme myös tutkittiin ahkerasti ennen v. 1991. Pikainen lasku "Suomen historiallisen bibliografian" perusteella (osat vuosilta 1926-1990) antaa tiedot noin 1800 kirjasta tai artikkelista. Osaltaan tähän lukumäärään sisältyy toistoja ja kirja-arvosteluja. Toisaalta aihetta on myös käsitelty sellaisissa paikallishistoriallisissa julkaisuissa, muistelmissa ja oppilaitosten painamatta jääneissä opinnäytteissä, jotka eivät sisälly mainittuun lukumäärään. Välittömäst jatkosodan jälkeen alulle pantu sotahistoriallinen "Suomen sota 1941-1945" ilmestyi 11 niteenä v. 1951-1974. Vastaava neliosainen "Talvisodan historia" ilmestyi v. 1977-1979. "Suomen sodan 1941-1945" korvasi kuusiosainen "Jatkosodan historia" 1988-1994. Tietyn kuvan sotiemme historian kirjoittamisen ongelmista 1970-luvulla antavat tuolloin aloitetun "Suomi toisessa maailmansodassa" -projektin vaiheet. Hankkeen alkuperäinen puuhamies oli Helsingin yliopiston poliittisen historian professori L. A. Puntila (1907-1988). Opetusministeriö myönsi suunnittelua varten määrärahan mutta jäädytti sen, kun äärivasemmistolainen "Tiedonantaja"-lehti ryhtyi kriittiseksi. Jatko kävi mahdolliseksi vasta kun projektin vetäjä vaihdettiin v. 1974. Puntila oli merkitty mies sen vuoksi, että hän oli sotavuosina ollut mm. presidentti Rytin sihteeri ja näin todennäköisesti päässyt vaikuttamaan ylimmän johdon politiikkaan. Nyt väitettiin, että koko suuren tutkimusprojektin varsinainen tavoite oli tieteen varjolla pestä sota-ajan poliittinen johto puhtaaksi. Yhteenvetona "Suomi toisessa maailmansodassa"-projektin tuloksista julkaistiin v. 1989-1992 kolmiosainen "Kansakunta sodassa".
Voi sanoa, että tieteellinen tutkimus ei kaikessa ole ollut vahvistamassa sitä kuvaa, jonka veteraanisukupolvi luultavasti on aikanaan tapahtumista sisäistänyt. Tutkimus on esimerkiksi kiistattomasti osoittanut, että Suomi ei v. 1941 joutunut uuteen sotaan tahtomattaan, vaan että yhteisiä sotatoimista Saksan kanssa oli aiemmin sovittu (tämän aiheen tutkimuksen historiasta on Timo Soikkanen kirjoittanut tiiviin artikkelin). Eri asia on, kuinka paljon historiantutkimus todella on vaikuttanut suuren yleisön näkemyksiin. Tosiasiassa kansalaisten tiedot kai perustuvat koulujen historianopetukseen ja tapahtumat aikanaan kokeneiden kertomuksiin.

Soikkanen, Timo
Uhri vai hyökkääjä? : Jatkosodan synty historiankirjoituksen kuvaamana
(Teoksessa: Jatkosodan pikkujättiläinen. - WSOY, 2005)

Tarkka, Jukka
Kansallinen kolkuttaja : L. A. Puntilan yhteiskunnallinen elämäntyö. - WSOY, 2004.

Sähköiset viestintävälineet ovat avainasemassa historiallisen tutkimustiedon kansanomaistamisessa. Mitään tilastoja niiden sotaa käsittelevien dokumenttien määrästä ei liene olemassa. Yleensä kai meillä on noudatettu virallisen ulkopolitiikan suuntaviivoja ohjelmatarjonnassa ainakin niin kauan kuin Yle ja samoja ohjelmasäännöstöjä noudattava Mainostelevisio olivat ainoita ohjelmantuottajia. Muutamat esimerkit osoittakoon, että vuosien 1939-1945 historiasta oli täällä puhuttava varovaisesti.
Lokakuussa 1975 Mainostelevisio esitti vuodelta 1943 peräisin olevan Ilmari Unhon elokuvan "Kirkastettu sydän", jonka aiheena oli kirkkoherran, ison perheen isän, kaatuminen sodassa. Vasemmistolehdet "Kansan Uutiset" ja "Tiedonantaja" paheksuivat esitystä sotapropagandana ja myös neuvostoliittolainen Sovetskaja Rossija kirjoitti asiasta samassa sävyssä.
Suuren keskustelun aiheutti vuodenvaihteessa 1978-1979 TV 2:lla esitetty Matti Tapion ohjaama 10-osainen "Sodan ja rauhan miehet" -sarja, jossa dramatisoidussa muodossa käsiteltiin sotiemme tapahtumia aina vuodesta 1938. Hanketta oli valmisteltu jo monta vuotta, eikä yhtiön korkein johto ollut aina katsonut sitä suopeasti. Kotimainen vastaanotto oli voittopuolisesti suopea. Lähinnä "Tiedonantaja" moitti sarjaa historian vääristelyksi. Myöskin Neuvostoliiton silloinen suurlähettiläs ilmaisi asian johdosta suorasukaisen paheksumisensa. Itse asiassa "Sodan ja rauhan miehet" -sarja oli laadittu Paasikiven hengessä. Entisen presidentin muistelmat olivat sen tärkein lähde.

Tietoja ulkopolitiikan vaikutuksesta televisio- ja radio-ohjelmiin löytyy teoksesta

Yleisradion historia 1-2. - Yleisradio, 1996.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sodan_ja_rauhan_miehet

Pian jatkosodan päättymisen jälkeen elokuvasensuuri kielsi kaikki 86 julkisesti esitettyä puolustusvoimien katsausta. Ne tulivat sallituiksi vasta v. 1987 alkaen. Samojen katsausten perusteella tehdyt elokuvat kiellettiin ja Risto Orkon talvisota-aiheinen "Taistelun tie", jonka esittäminen oli lopetettu ensi kerran jo tuoreeltaan v. 1940 Neuvostoliiton lähetystön vaatimuksesta. Erikoista on, että samalla listalle joutuivat muutamat luovutettuja alueita kuvaavat elokuvat. Näytelmäelokuvia kohdeltiin sangen hellästi. Kielletyt eivät varsinaisesti käsitelleet sotaa. Elokuvateollisuus myös sopeutui uusiin oloihin vaivattomasti. Yhtiöt vetivät joitakin nimekkeitä kokonaan pois markkinoilta, joitakin leikkasivat omatoimisesti. "Suomen kansallisfilmografiaa" selailemalla voi arvioida, että sodat 1939-1945 ovat olleet ainakin jonkinlaisessa osassa noin 50 teatterilevityksessä ennen v. 1991 olleessa elokuvassa. Selviä dokumentteja on sodan jälkeen ollut neljä (yksi oikeastaan sotakorvauksista). Varsinainen sotien historia oli v. 1960 ensi-iltansa saanut "Taistelujen tie", jota myös käytiin runsaasti katsomassa. Tästä elokuvasta valmistettiin myös lyhyempi versio "Näin taisteli sinun isäsi" (1961), jonka esittämisen sensuuri salli vain "maanpuolustuksen tehostamista palvelevien järjestöjen ja laitosten omissa tilaisuuksissa". Valtion varoin tuotettu sotakorvausdokumentti "Suomi maksaa" (1951) aiheutti äärivasemmiston lehdistön arvostelun ja eduskuntakyselyn. Väitettiin, että elokuvassa Suomi esitetään perusteettomasti jonkinlaisena viattomana uhrilampaana. Varsinaisia sotafilmejä on tehty vain muutama. Usein on esitetty kotirintaman elämää, sotaa on näytetty lähinnä päähenkilöiden elämän yhtenä vaiheena tai heidän elämäänsä leimaavina takaumina.

Suomen kansallisfilmografia 2-10. - Suomen elokuva-arkisto, 1989-2002.

Sedergren, Jari
Filmi poikki... : poliittinen elokuvasensuuri Suomessa 1939-1947. - Suomen historiallinen seura, 1999.

Sedergren, Jari
Taistelu elokuvasensuurista : Valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946-2006. - Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2006.

"Kansa taisteli miehet kertovat" -lehti ilmestyi v. 1956-1986. Ensimmäinen painos, 30 000 kpl, myytiin v. 1957 nopeasti loppuun. Korkeimmillaan painos oli v. 1967 lähes 80 000 kpl. Kaikkiaan 350 numerossa julkaistiin 3500 tarinaa. Julkaiseminen lopetettiin kun painos laski alle 30 000, vaikka kustantaja olisi ollut halukas jatkamaan. Lehden viimeinen toimittaja Eero Eräsaari on kertonut, että vaikka monet suomalaiset suhtautuivat vihamielisesti lehteen, eivät neuvostoliittolaiset tahot koskaan pyrkineet millään tavoin vaikuttamaan julkaisemiseen. Tiettävästi myös Neuvostoliiton lähetystössä luettiin sitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansa_taisteli

Rantanen, Miska
Jermujournalismin lipunkantaja
(Helsingin Sanomat 27.5.2007)

Puhuttelevimpana muistona sodista 1939-1945 ovat sankarihaudat, joita on lähes jokaisen seurakuntamme hautausmailla.

Kemppainen, Ilona
Isänmaan uhrit : Sankarikuolema Suomessa toisen maailmansodan aikana. - Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2006.

Kommentit (0)

Vastauksesi