Naisen ejakulaatio kiinnostaa. Mistä squirttaaminen johtuu ja mistä aineista se neste koostuu?

Naisen ejakulaatio kiinnostaa. Mistä squirttaaminen johtuu ja mistä aineista se neste koostuu?

Vastaus
14.02.201714:20
1581
41

Kiitokset hyvästä, mutta vaikeasti vastattavasta kysymyksestä. Syynä tähän on se, että asiaa on tutkittu suhteellisen vähän ja tieteentekijätkin ovat aiheesta hiukan eri mieltä.

Naisen ejakulaation on kuitenkin todettu tapahtuvan orgasmin aikana tai sen jälkeen. On myös kritisoitu käsitteitä siitä, onko ejakulaatiolla ja ns. squirttaamisella jonkinlainen ero. Tätä eroa puoltavat nesteen määrä ja erot sen koostumuksessa.  Nesteen tulemisen paikannuskin on hiukan epäselvää, sillä osa nesteestä voi erittyä virtsarakosta mutta puolestaan väritön tai maitomainen neste voi erittyä ”naisen eturauhasesta” eli Skenen rauhasista. 

Naisen ejakulaation yleisyydestäkään ei ole tilastoja mutta karkeiden arvioiden mukaan noin 10–54% naisista on kokenut joskus tai kokee säännöllisesti ejakulaation tai ns. squirttaamisen.

Joidenkin tutkimusten mukaan, kyky ejakulaatioon liittyisi tietyntyyppisen emättimen anatomiaan ja lantionpohjanlihaksiin. On kuitenkin todettu, että osa voi kokea ejakulaation luontaisesti, toiset saavuttavat sen harjoittelun kautta ja osalle se ei ole mahdollista, vaikka he sitä harjoittelisivatkin.

The Journal of Sexual Medicine (3/2015) lehdessä esiteltiin Samuel Salaman tutkimusta. Salama analysoi seitsemän naisen ejakulaationesteitä. Salama näytti ultraäänen avulla toteen sen, että seksuaalisen stimulaation aikana tutkittavien virtsarakko täyttyi nesteellä ja se tyhjeni ejakulaation jälkeen.  

Tutkimustulosten mukaan, nesteen koostumus vaihteli. Kahdella naisella neste oli identtistä heidän virtsansa kanssa. Kuitenkin viidellä naisella se koostui vaihtelevasti virtsaan sekoittuneista emättimen ja Skenen rauhasten eritteistä. Pääosa nesteestä oli kaikissa tapauksissa peräisin virtsarakosta.

Kommentit (0)

Vastauksesi