Monet valittavat koiran ulosteista puistoissa yms.

Monet valittavat koiran ulosteista puistoissa yms.

Monet valittavat koiran ulosteista puistoissa yms. Mutta minun mielestä huomattavasti suurempi ongelma Helsingissä on hevosten paskat. Niitä on koko keskuspuisto täynnä ja nykyään kiitos meidän surkeiden poliisien myös kaupungissa jalkakäytävät ovat niitä täynnä. Miksi hevosten omistajia ei velvoiteta keräämään hevosensa ulosteita pois? Varsinkin poliisien
Vaatisi lainmuutoksen, jotta näkisi poliisin kauhovan hevosen paskaa jätesäkkiin vaikkapa sillä ratsastuskypärällään esimerkiksi Kallion kaduilla.
Järjestyslaissa mainittu ulosteiden poiskorjaaminen hoidetulta alueelta koskee ainoastaan koirien jätöksiä.

http://www.intermin.fi/intermin/han...9B00252534

Elikä Suomen laki on aivan järjetön. Hevoset saavat paskoa ympäriinsä. Kissat saavat paskoa ympäriinsä ja tehdä vielä tuhojaan vapaasti, mutta jos koira paskoo maahan niin se on kauhea rikos.

Minkä takia Suomessa on näin älyttömiä lakeja? Ei ihmekkään että Suomalaiset rikkoo järjestyssääntöjä sekä metsästyslakeja jatkuvasti

Vastaus

Suomessa on hallituksella ja kansanedustajilla oikeus tehdä lakialoitteita. Mahtaisiko teidän äänenne viime vaaleissa saanut edustaja ryhtyä ajamaan muutosta, jos kääntyisitte hänen puoleensa?

Helsingin keskuspuistossa on erikseen ratsastustiet, jotka on varattu hevosille. Muille ulkoilijoille on myös riittämiin reittejä, joten vaaraa astua mihinkään haisevaan ei pitäisi olla. Terve hevonen ulostaa noin kymmenen kertaa päivässä, joten kakkarakasa saattaa tosiaan tipahtaa, jos hevosia on jossain liikkeellä.

Vastaajan henkilökohtainen näkökulma tähän hevosensonta-asiaan:

Lapsuudessani ja nuoruudessani isännät kävivät aivan yleisesti kaupassa ja muilla asioilla hevosella samaan tapaan kuin nyt liikutaan autolla. Hevosella tehtiin myös paljon erilaisia töitä ja kuljetettiin tavaraa.

Keskikokoisessa kirkonkylässä liikkui päivittäin enemmän hevosia kuin Helsingin poliisilaitoksen vanhimman toiminnassa olevan yksikön nykyiset kymmenen ratsua. Tuoretta lantaa löytyi tieltä varsin usein - eikä se haitannut ketään. Me lapsetkin osasimme kiertää kasan niin kävellen kuin polkupyörälläkin.

Lakialoite: http://fi.wikipedia.org/wiki/Lakialoite
Helsingin Ratsupoliisi: http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/pages/69550E6BC2540C97C2...

Kommentit (0)

Vastauksesi