MOI! Minulla on jännä kysymys huuliherpeksestä.

MOI! Minulla on jännä kysymys huuliherpeksestä.

MOI! Minulla on jännä kysymys huuliherpeksestä. Minulla on ollut huuliherpes niin kauan kuin kykenen muistamaan ja useimmiten se on oireillut n. kerran vuodessa rakkuloina huulissa. Tänä kesänä olen kuitenkin saanut huuliherpeksen joka kuukausi eli kolme kertaa yhden kesän aikana. Ensimmäisen kerran herpes tuli kesäkuussa kun olin Ranskassa missä perehdytin itseni punaviinejen mielenkiintoiseen maailmaan. Seuraavina kertoina sain herpeksen jälleen kerran punaviinipitoisten kesäreissujen jälkeen. Aloin miettiä miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista ja mietin, että joskos PUNAVIINI jota en ennen Ranskanmatkaani hirveästi ollut lipitellyt ja joita kuitenkin jokaisen harharetkeni aikana olin nautiskellut runsaammanpuoleisesti voisi toimia jonkinsorttisena triggerinä. En pussaillut ketään joten en ole voinut saada herpestä ainakaan tätä kautta. Onko tässä mitään perää?

Vastaus

Kiitos kysymyksestä.

Tietyt ruoka-aineet voivat toimia herpeksen laukaisijana, miksei siis punaviinikin. Zoviraxin (eräs herpes simplex-lääke) sivuilta löytyi seuraavanlainen testi. Siinä mainitaan joitakin laukaisevia tekijöitä.

http://www.zovirax.fi/huuliherpestesti.html

Kerran tultuaan herpes-virus asettuu pysyvästi taloksi ja aktivoituu tiettyjen laukaisutekijöiden vuoksi. Eli esimerkiksi pussailemalla et voi saada huuliherpestä uudelleen.

Herpes-viruksesta yleisesti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herpes_simplex

Kommentit (0)

Vastauksesi