Mitkä ovat Suomen ja Saksan liittolaisuutta puoltavat syyt? (erillissotaproblematiikka)

Mitkä ovat Suomen ja Saksan liittolaisuutta puoltavat syyt? (erillissotaproblematiikka)

Jatkosodan erillissotaproblematiikka

2 vastausta

Kyseessä tunnetusti on yksi keskustelluimmista (ja jossitelluimmista) aiheista Suomen historiassa.

Suppea mutta selkeä johdatus käytyyn keskusteluun on esim.

Soikkanen, Timo
Uhri vai hyökkääjä? : jatkosodan synty historiankirjoituksen kuvaamana
[teoksessa: Jatkosodan pikkujättiläinen. - WSOY, 2005] 

 

Luettelen seuraavassa puoltavia syitä sellaisena kuin Turun yliopiston Suomen historian professori Pentti Virrankoski (1978-1992) ne esittelee yleisesityksessään

Suomen historia 1-2. - 2. p. - Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2009

 

Virrankosken mukaan Suomella oli talvisodan (1939-1940) jälkeen kolme turvallisuuspoliittista vaihtoehtoa:

1) tukeutuminen Neuvostoliittoon

2) johdonmukainen puolueettomuuspolitiikka eli pyrkimys pysytellä suurvaltaristiriitojen ulkopuolella

3) tukeutuminen Saksaan

 

Neuvostoliitto-vaihtoehto oli kaiketi talvisodan jälkeen suljettu pois. Neuvostojohtajiin (ensi sijassa Staliniin) ei luotettu. Heitä pidettiin jo 1930-luvun sisäisten puhdistusten perusteella keinoja kaihtamattomina julmina diktaattoreina. Talvisota, Baltian maiden miehitys ja niiden muuttaminen neuvostotasavalloiksi kesällä 1940 lisäsi epäluottamusta. Talvisodan jälkeen Neuvostoliitto myös pyrki uhkaavaan sävyyn vaikuttamaan Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan ja esitti vaatimuksia, joita Suomessa maan suvereenisuutta loukkaavina ja rauhansopimukseen perustumattomina. 

Puolueettomuuspolitiikka edellytti vähintään voimakkaan puolustuksen luomista. Tässä olikin edistytty kevääseen 1941 mennessä. Yhtenä puolustusta vahvistavana vaihtoehtona arvioinnissa oli myös liittoutuminen Ruotsin kanssa. Tämä liittohanke kaatui kuitenkin jo Neuvostoliiton jyrkkään vastustukseen. Tilanteessa, jossa Saksa ja Neuvostoliitto olisivat ajautuneet keskinäiseen sotaan, olisi puolueettomuuden säilyttäminen ollut erittäin vaikeata ellei mahdotontakin. Perustuihan Leningradin puolustus osittain  Suomen alueella olevaan Hangon vuokratukikohtaan, mahdollisesti Neuvostoliitto olisi sotatilanteessa katsonut tarpeelliseksi  koko Etelä-Suomen rannikon miehittämiseen. Hyökätessään Neuvostoliittoon saksalaiset olisivat joka tapauksessa joutuneet suuntaamaan iskun Hangon tukikohtaan. Pohjoisessa Saksa oli keväällä 1940 miehittänyt Norjan ja sotatilanteessa todennäköisesti pyrkinyt Suomen aluetta (Petsamoa) hyväksi käyttäen Murmanskiin ja Muurmannin rataa vastaan. Suomi olisi joutunut valitsemaan puolensa sen mukaan kumpi suurvalta olisi ensiksi loukannut sen puolueettomuutta. Näköpiirissä oli myös mahdollisuus, että Suomi olisi joutunut aseellisesti puolustamaan puolueettomuuttaan niin Saksaa kuin Neuvostoliittoakin vastaan..

Saksa oli meren takana pitkän välimatkan päässä eikä se ollut hyökännyt Suomen kimppuun. Vuosien 1939-1941 sotatapahtumien perusteella arvioituna se oli yksiselitteisesti Euroopan vahvin sotilasmahti . Se oli nopeaan tahtiin murskannut kaikki vihollisensa, mm. suurvaltana pidetyn Ranskan. Neuvostoarmeija puolestaan oli talvisodassa osoittautunut tehottomaksi. Talvisodan rauhansopimuksen määräämää rajaa pidettiin Suomessa epäoikeudenmukaisena, vahvemman oikeudella saneltuna. Alueluovutuksen olivat myös aiheuttaneet valtavan yhteiskunnallisen ongelman: yli 400 000 henkeä eli runsas kymmenesosa maan väestöstä oli joutunut jättämään kotinsa ja heille piti nopeasti luoda elämisen edellytykset tynkä-Suomessa. Tukeutuminen voitokkaaksi oletettuun Saksaan näytti tarjoavan nopean ratkaisun tähän ongelmaan. Neuvostoliittoon nojautuminen tai puolueettomuuspyrkimys ei tällaista mahdollisuutta tarjonnut. Nimenomaan saksalaissuhteiden aukeneminen ja ylläpitäminen oli myös mahdollistanut puolustuksen tehostamiselle tarpeelliset asehankinnat talvisodan jälkeen.

Vuoden vaihteessa 1940-1941, johon mennessä  ratkaisevat päätökset Suomessa tehtiin, ei kukaan vielä tiennyt, pysyisikö Yhdysvallat puolueettomana vai tulisiko se valtavine voimavaroineen liittymään Saksan vihollisiin. Voi myös pitää mahdollisena, että Saksaa ei pidetty - tuohon aikaan kertyneiden kokemusten perusteella - ainakaan Neuvostoliittoa pahempana diktatuurivaltana. 

Kiistatonta tietysti on, että päätös Saksaan turvautumisesta ja sotaan liittymisestä tehtiin suppeassa piirissä demokratian periaatteen syrjäyttäen. Noudatettu salaava menettely onnistui ainakin siltä osin, että suuren yleisön parissa uusi sota laajalti ja vilpittömästi ymmärrettiin puolustusluontoiseksi ja uskottiin, että nimenomaan Neuvostoliitto aloitti sodan ilmahyökkäyksillään Suomeen 25.6.1941.            

 

Kommentit (0)
07.12.201917:35
29781
24

Mahdettiinkohan tällä kysymyksellä aikoinaan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, kävikö Suomi vuosina 1941 - 1944 ns. jatkosotaa Neuvostoliittoa  vastaan "erillisotana" vai Saksan liittolaisena?  Nykyään asiasta ei enää pitäisi vallita epäselvyyttä. Hyvän katsauksen puheena olevaan asiaan tarjoaa Pekka Visuri kirjansa Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat (Docendo 2013) luvussa "Suomi ei ollut erillissodassa vuosina 1941 - 1944" teoksen sivuilla 22 -26. Lainaan katkelman Visurin tekstistä:

Nykyisen tutkimustilanteen vallitessa ei siis enää ole tarpeellista ryhtyä väittelemään siitä, kävikö Suomi erillissotaa vai ei, sillä jonkinasteinen liittosuhde Saksaan oli selviö, ja vastassa ollut suuri liittokunta nimitti Suomea yksinkertaisesti Saksan satelliitiksi.

Viimeksi niin ikään Visurin toimittamat ja kääntämät kenraali Waldemar Erfurthin vuosia 1941 ja 1942 - 1943 koskevat laajat päiväkirjaniteet (2017, 2018) osoittavat, kunka läheisessä ja koordinoidussa yhteistoiminnassa Suomi ja Saksa jatkosodan vuosina toimivat. (Waldemar Erfurth saapui Suomeen 13.6.1941 ja toimi "saksalaisena kenraalina Suomen päämajassa" jatkosodan loppuun asti läheisessä yhteistyössä Mannerheimin kanssa.)

Kommentit (0)

Vastauksesi