Miten tiikerililjan itusilmuja käsitellään?

Miten tiikerililjan itusilmuja käsitellään?

Liljani kukkii ensimmäistä kertaa ja on kehitellyt mustanruskeita, ilmeisesti itusilmuja. Miten niitä kuuluu käsitellä. Osa on tippunut jo suoraan parvekeruukkuun, osa lattialle. Voiko ne noukkia sieltä pois muualle kuin roskiin esim. multaan ruukkuun ja talveksi kylmiöön. En löytänyt kuin mututuntumaa googlettamalla.

Vastaus

Yksi liljojen lisäämistapa ovat syyskesällä lehtihankoihin muodostuvat itusilmut. Niistä ohjeiden mukaan kasvaa 3-5 vuodessa kukkivia sipuleita.

Itusilmut kerätään ja istutetaan laatikkoon, turvehiekkaan tai multaan, viiden sentin välein parin sentin syvyyteen Multaistutukset peitellään kasvualustalla.

Laatikko jätetään ulos lehdillä, havuilla tai lumella peiteltynä.

Seuraavana syksynä ne voi istuttaa penkkiin omaksi liljaryhmäkseen.

Ohjeet löytyivät Valittujen Palojen julkaisemasta kirjasta (2011) 1000 puutarhavinkkiä:  kokeiltuja keinoja, hyödyllistä tietoa ja uusia oivalluksia puutarhanhoitoon  (toim. Anneli Calder).

Kommentit (0)

Vastauksesi