Miten suomalaiset kommunistit suhtautuivat talvisotaan?

Miten suomalaiset kommunistit suhtautuivat talvisotaan?

Miten suomalaiset kommunistit suhtautuivat talvisotaan? Suomihan taisteli Venäjää vastaan, olivatko he Venäjän puolella? Osallistuivatko he sotaan samalla tavalla kuten muutkin?

Vastaus

Ei ole ihan helppoa sanoa, kuka oli suomalainen kommunisti talvisodan aikaan 1939-1940. Suomen kommunistinen puolue, jonka suomalaiset punapakolaiset perustivat Moskovassa syyskesällä 1918, oli maassamme kielletty aina Moskovan välirauhansopimukseen 19.9.1944 saakka. Tämän tilanteen vuoksi puolue ei voinut olla minkäänlainen joukkopuolue eikä se periaatteesta edes pyrkinyt olemaankaan sellainen, vaan vallankumouksen asialle kokonaan omistautuneiden uhrivalmis ja kurinalainen järjestö. Käytännössä kommunistit eivät voineet toimia julkisuudessa vaan maan alla tai erilaisten peitejärjestöjen, osin myös sosiaalidemokraattisen puolueen osastojen kautta. Suomen turvallisuusviranomaiset seurasivat tiiviisti näiden järjestöjen toimia ja monet niistä lakkautettiin. Useat puolueaktiivit istuivat syksyllä 1939 vankilassa valtiopetoksen valmistelusta tuomittuina. Euroopan sodan sytyttyä 1.9.1939 eduskunta sääti lokakuussa tasavallan suojelulain, joka mahdollisti sen, että maan turvallisuuden kannalta epäilyttävinä pidettävät henkilöt voitiin viranomaispäätöksin ilman oikeuskäsittelyä pidättää ja panna ns. turvasäilöön. Käytännössä tämä tuli viimeistään talvisodan alettua monen kommunistin ja heidän kanssaan yhteyksiä pitäneiden osaksi. Näihin ryhmiin kuuluvat luultavasti pitkälti hyväksyivät Neuvostoliiton politiikan ja odottivat sen joukkojen saapumista vapauttajina. Heidän vakaumustaan tuskin horjutti myöskään se seikka, että Stalin oli 23.8. solminut natsi-Saksan, aatteellisen verivihollisensa kanssa, hyökkäämättömyyssopimuksen, jota sopimuspuolet ryhtyivät toteuttamaan hyökkäämällä yhdessä Puolan kimppuun. Poliittisesti näin epäluotettavilla henkilöillä todennäköisesti ei olisi usein ollutkaan pääsyä Suomen armeijaan vaikka he olisivat olleet siihen halukkaitakin. Turvasäilövankeja oli enimmillään talvisodan lopussa 238 henkeä. Muutamat puolueaktivistit onnistuivat piiloutumaan ja välttämään niin pidätyksen kuin armeijaan joutumisenkin. Minkäänlaisiin sabotaasitoimiin nämä eivät kyenneet, vaikka osa oli sitä varten aikanaan koulutusta saanutkin. Toisaalta muutamat puolueen jäsenet palvelivat armeijassakin tai siviilityöpaikoissa. Ainakin erään puoluemiehen - alikersantin ja Espanjan sisällissodan veteraanin - kerrotaan loikanneen venäläisten puolelle.

Monin verroin turvattomampi oli suomalaisten kommunistien asema ollut Neuvostoliitossa, jossa he olivat edellisinä vuosina joutuneet Stalinin säälimättömien puhdistusten ja vainojen kohteiksi. Sodan syttymisen nämä henkilöt epäilemättä kokivat myönteiseksi, sillä heidän suhtautumisensa Suomen vallitsevaan yhteiskuntajärjestelmään oli tietysti kielteinen ja Stalinin vainoista vaivoin selviytyneinä he kokivat tilanteen helpotuksena, koska jo propagandan vuoksi Neuvostoliitto taas tarvitsi heitä. Tunnettu veto tässä suhteessa oli sodan toisena päivänä Terijoella perustettu 'kansanhallitus', jonka ministerit pääministeri Otto Ville Kuusista lukuun ottamatta olivat varsin tuntemattomia nimiä. Yleisen arvion mukaan nimekkäämpiä kommunisteja ei puhdistusten jälkeen olisi ollutkaan käytettävissä. Toisaalta Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Arvo 'Poika' Tuominen, joka oli muutamaa vuotta aikaisemmin lähetetty Neuvostoliitosta puoluetehtäviin Ruotsiin, teki pitkän epäröinnin jälkeen täydellisen pesäeron puolueeseen ja ryhtyi julkisesti tukemaan Suomen puolustusponnisteluja. Terijoen hallitukselle perustettiin myös suomen kieltä taitavista oma armeija, joka ei ainakaan sellaisenaan sotatoimiin osallistunut. Huomattava on, että tällaiseen kansalliseen armeijaan komennetuista miehistä ja upseereista monet olivat kielestään huolimatta jo syntyään Neuvostoliiton/Venäjän kansalaisia eivätkä välttämättä kommunistipuolueen jäseniä. Kuusisen hallitus ei ilmeisesti missään suhteessa täyttänyt neuvostohallituksen sille asettamia tehtäviä.

Edellä on lähinnä käsitelty puolueen jäsenten ja sen kanssa läheisessä ja tietoisessa yhteistyössä olleiden toimia. Kuinka suuri oli kommunistipuolueen kannatus muiden kansalaisten parissa, on vaikea sanoa. Viimeiset eduskuntavaalit, joissa kielletty puolue pystyi peitejärjestön kautta asettamaan ehdokkaita, oli käyty vuonna 1929. Silloin 'Sosialistinen työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto' oli saanut 128 000 ääntä (13,5 % kaikista) ja 23 paikkaa. Pian talvisodan jälkeen perustettu 'Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura', jota maamme hallitus piti kielletyn kommunistipuolueen uutena peitejärjestönä, pystyi monista vaikeuksista ja viranomaispainostuksesta huolimatta sangen nopeasti saamaan yli 30 000 jäsentä ja järjestämään suuria yleisötapahtumia. Ystävyysseuran rinnalle perustettiin erillinen Työläisrintamamiesten yhdistys. Molempien järjestöjen toiminta kiellettiin vuoden 1940 aikana. Talvisodan aikana tuomittiin 160 henkeä sen vuoksi, että he eivät tulleet sotapalvelukseen. Kun tätä lukua vertaa esim. yllä mainittuihin, voi varmaankin sanoa, että tyypillisen suomalaisen kommunismin kannattajan talvisota kului niin kuin muidenkin kansalaisten eli niissä armeijan tai kotirintaman tehtävissä, mihin heidät oli määrätty.

Rentola, Kimmo
Kenen joukoissa seisot? : suomalainen kommunismi ja sota 1937-1945. - WSOY, 1994.

Rentola, Kimmo
Komintern ja Suomi 1934-1944
(teoksessa: "Kallis toveri Stalin" : Komintern ja Suomi. - Edita, 2002.

Karttunen, Sakari
Ystävyys vastatuulessa : Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran myrskyinen taival vuonna 1940. - Tammi, 1966.

Kulomaa, Jukka
Käpykaartiin? : 1941-1944 : sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. - Painatuskeskus, 1995.

Oinonen, Teemu
Erkki Salomaa : edelläkävijä. - Tammi, 1989.

Salomaa, Markku
Punaupseerit. - WSOY, 1992.

Upton, Anthony F.
Kommunismi Suomessa. - Kirjayhtymä, 1970.

Nuorteva, Jussi
Vangit - vankila - sota : Suomen vankeinhoitolaitos toisen maailmansodan aikana. - (Suomen vankeinhoidon historiaa ; 4). - Valtion painatuskeskus, 1987.

Koskinen, Paul
Elämän syleilyssä. - Kirjayhtymä, 1989.

Suominen, Tapani
Unton tarina : Unto Miettisen vuosikymmenet. - WSOY, 1980.

Vilenius, Lauri
Erään työmiehen päiväkirjasta : Lauri Vileniuksen muistelmia ja pakinoita. - Otava, 1971.

Kivi, Jaakko
Yössä maan alla : työväenliikkeen veteraani muistelee. - Kansankulttuuri, 1975.

Kalemaa, Kalevi
Raoul Palmgren : suomalainen toisinajattelija. - Tammi, 1984.

Väre, Niilo
Meitä murtaneet ei piiskurit. - WSOY, 1990.

Porkkala, Veikko
Puuseppä työväenliikkeen palvelijana. - WSOY, 1999.

Saarinen, Aarne
Suomalaisen kommunistin kokemuksia. - Tammi, 1984.

Kotirintaman kahdet kasvot : sota-ajan muistelmia. - (Suomen työväen henkinen perinne ; 7). - Tammi, 1985.

Juusela, Jyrki
Suomalaiset Espanjan sisällissodassa 1936-1939. - Atena, 2003.

Baryšnikov, Nikolai
Terijoen hallitus : uusien asiakirjojen kertomaa. - Beckman institute, 2001.

Jussila, Osmo
Terijoen hallitus 1939-1940. - WSOY, 1985.

Lehén, Tuure
Puolue ja ns. talvisota
(teoksessa: Kipinästä tuli syttyi : muistiinpanoja Suomen Kommunistisen Puolueen 40-vuotistaipaleelta. - Yhteistyö, 1958).

Soikkanen, Timo
SKP:n ja muiden vasemmistoradikaalien turvallisuuspoliittisen asennoitumisen kolme vaihetta 1919-1939
(julkaisussa: Historiallinen aikakauskirja 1978)

Kommentit (0)

Vastauksesi