Miten pystymme näkemään ennen unia

Miten pystymme näkemään ennen unia

Kun minua kiinnostaisi

3 vastausta

Unista, niiden ymmärtämisestä ja tulkinnasta on kirjoitettu runsaasti. Lisäksi ainakin Silja Heikkilä on opinnäytteessään "Unien tutkimuksen varjoissa" käsitelyt myös enneunia.

Luettavaksi suosittelen esimerkiksi seuravia teoksia, joiden avulla unen moninainen maailma hieman avautuu:

Garfield, Patricia : Luovaan unennäköön

Fontana, David, Unien kiehtova kieli

Lindholm-Kärki, Anne, Uni tuntee sinut

Kaivola-Bregenhøj, Annikki, Suomalaisten unet

Kommentit (0)
14.02.201716:36
15463
48

Mielestäni kirjaston tätien ja setien tulisi välttää ottamasta kantaa tämänkaltaisessa asiassa. Haaskasin yli puoli tuntia elämästäni lukemalla vastaajan ensimmäisen ja kolmannen viitteen, eikä kummassakaan ollut ainuttakaan TIETOA, sen sijaan runsaasti luuloja, uskomuksia, toiveajattelua ja suoranaista ns. hömppää. Ammattinsa puolesta vastaajan tulisi tajuta, että uskomuksista / uskonnoista / ideologioista jne. kirjoitettujen sivujen tai niteiden MÄÄRÄ ei todista mitään niiden paikkansapitävyydestä.

Olisihan se kiva, jos enneunia voisi olla. Olisi kiva, jos horoskoopitkin olisivat totta, niin voisi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Vai olisiko? Näet unta, että oma lapsesi jää huomenna punaisen henkilöauton alle. Mitä teet? Jos se on totta eli enneuni, paraniko elämänlaatusi? (Jos oikeita enneunia voisi nähdä edes sadasosa heistä, jotka väittävät niin, kaikkialla poukkoilisi ihmisiä estämässä onnettomuuksia.) Jos se on symboli, mitä ihmettä se muka symboloi, ja miksi? Kuka hyötyy siitä, että alitajuntasi muka puhuu sinulle vaikeasti tulkittavien symbolien avulla sen sijaan, että kertoisi ihan suoraan, miten maa makaa niiden asioiden suhteen, joita et hereillä ollessasi tajua? Kuulemma jänis on unessa kuun symboli. Aha, no mitäs kuu sitten symboloi? Entä jos asun jossain, missä ei ole jäniksiä, kuten Australiassa ennen vuotta 1788? Missä vaiheessa jänis noin niinku korvasi australialaisten unissa sen aiemman kuun symbolin? (Tämä oli vain symbolinen esimerkki; jos puutut tähän kirjaimellisesti, etsin toisen.)

Kommentit (0)
14.02.201721:47
1051
24

Jos maailmassa nähdään joka yö 7 miljardia unta, niin ei kai se kovin suuri ihme ole, jos niistä muutama miljoona osuu kohdalleenkin ja niitä toteutumattomia uniahan ei kukaan tietenkään jää kauheasti muistelemaan.

Kommentit (0)

Vastauksesi