Miten kansan edustajat valittiin Suomessa autonomian ajan valtiopäiville, ennen...

Miten kansan edustajat valittiin Suomessa autonomian ajan valtiopäiville, ennen...

Miten kansan edustajat valittiin Suomessa autonomian ajan valtiopäiville, ennen sitä uudistusta jossa naisetkin pääsivät mukaan?

Vastaus

Ennen eduskuntauudistusta 1906/1907 Suomen suuriruhtinaanmaassa oli nelisäätyiset (ritaristo ja aateli, pappissääty, porvarissääty, talonpoikaissääty) valtiopäivät. Kukin sääty valitsi edustajansa omalla tavallaan, viimeisinä vuosikymmeninä noudatettavan menettelyn määräsi pääosin vuoden 1869 valtiopäiväjärjestys

http://www.histdoc.net/laki/vpj.html

Valtiopäiväjärjestyksen ohella RITARISTON JA AATELIN valtiopäiväedustamisesta annettiin määräyksiä samalta vuodelta 1869 olevassa Ritarihuonejärjestyksessä. Pääsääntönä oli, että valtiopäivillä sukua edusti automaattisesti suvun päämies eli "peri-isä". Hänen ollessaan estyneenä vuorossa oli toiseksi vanhin eli "suku-urho". Erinäisissä tapauksissa päämies saattoi valtuuttaa jonkun muun tai toiseenkin sukuun kuuluvan aatelismiehen tehtävään. Aatelisten into vaikuttaa valtiopäivillä lisääntyi autonomian ajan lopulla. Samaan aikaan myös valtakirjojen käyttö lisääntyi.

PAPPISSÄÄTYÄ edustivat evankelis-luterilaisen kirkon piispat itseoikeutetusti ja lisäksi "vakinaisessa virassa tahi palveluksessa" olevat papit (kirkkoherrat, kappalaiset) saivat valita edustajia hiippakunnittain: Turusta 12, Porvoosta 10 ja Kuopiosta 6 (myöhemmin Turusta 10, Porvoosta 7, Savonlinnasta 6 ja Kuopiosta 5). Papit saivat itse päättää vaalin muodosta. Lisäksi pappissäädyn edustukseen saivat valita yhden tai kaksi edustajaa yliopiston opettajat ja virkamiehet sekä hiippakunnittain vakinaiset oppikoulunopettajat. Näiden opetustoimen edustajien valintaa koskevat määräykset olivat tulkinnanvaraiset ja riidanalaiset. Kansakoulunopettajilla ei suotu pääsyä valitsemaan säädyn edustajia. Heitä saattoi kuitenkin olla valtiopäivillä porvaris- ja talonpoikaissäädyn edustajina.

PORVARISSÄDYSSÄ ei itseoikeutettuja edustajia ollut, vaan kaikki valittiin. Jokainen kaupunki sai valita yhden edustajan, yli 6000 asukkaan kaupungit kaksi. Jokainen 6000 henkeä toi yhden lisäpaikan. Toisaalta pienimmät kaupungit saivat valita yhteisen ehdokkaan. Ääni- ja vaalioikeutettuja olivat kaupungissa verolle pannut porvarit, laivanomistajat, tehtaanomistajat, vahvistetut ammattien harjoittajat, talonomistajat sekä vakinaiset pormestarit ja raatimiehet. Vuonna 1879 säädetyssä perustuslain muutoksessa oikeutettujen piiriä täsmennettiin niin että "waimo-ihmiset" ja alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvat jäivät ulkopuolelle. Yhtäläinen äänioikeus ei ollut, vaan äänestäjän äänien määrä oli riippuvainen hänen varallisuudestaan. Käytännössä kaupungit saattoivat itse pitkälle määrätä rajat. Vuoden 1881 tietojen perusteella laskettu äänioikeutettujen osuus henkikirjoilla olevasta miespuolisesta väestöstä vaihteli kaupungeittain 15:stä (Porvoo) 48 prosenttiin (Mikkeli).

TALONPOIKAISSÄÄDYSSÄ ääni- ja vaalioikeuden perustana oli maanomistus tai vakinainen maanvuokraussuhde. Oikeutta vaille jäivät tilattomat, torpparit, palstatilalliset, muut vähäväkiset sekä valtionlainalla maansa hankkineet Karjalan lahjoitustalonpojat ynnä kaikki naiset. Vaali tapahtui kahdessa vaiheessa: kunta- tai pitäjänkokous valitsi kokonsa mukaan yhden tai useimpia valitsijamiehiä, seuraavassa vaiheessa kunkin tuomiokunnan valitsijamiesten kokous valitsi yhden valtiopäivämiehen. Hyvin usein varsinaista vaalia ei suoritettu, vaan edustajista sovittiin. Talonpoikaissäädyn edustajat eivät läheskään aina olleet varsinaisia maanviljelijöitä, alimmillaan vuonna 1885 säädyn 60 valtiopäivämiehestä heitä oli vain 32 (loput maakauppiaita, korkeampaa sivistystä saaneita tilanomistajia, lukkareita, vapaiden ammattien harjoittajia ja kansakoulunopettajia).

Yleensä voi sanoa, että vain murto-osa kansasta oli äänioikeutettuja. Vuonna 1900 laskettiin, että talonpoikaissäädyssä äänioikeus oli noin 102 000 hengellä eli 4,3 prosentilla maalaiskuntien väestöstä. Epäsuhtaa tietysti jonkin verran tasasi se seikka, että laskun perustana olevan väestön kokonaismäärästä ei ole vähennetty lapsia. Naisilla ei periaatteessa ollut äänioikeutta missään säädyssä, mutta tiedetään tapauksia, joissa naimattomat omaisuuttaan hallinneet naiset ovat kuitenkin kaupungeissa päässeet äänestämään porvarissäädyn edustajista. Naisten sulkeminen valtiopäivätyöskentelyn ja vieläpä edustajaäänestyksen ulkopuolelle oli sinänsä kummallista, koska heillä kuitenkin oli varallisuuden mukaan jo laillinen oikeus osallistua kunnalliseen päätöksentekoon. Kaupunkien kirjavat äänestyssäädökset mahdollistivat sen, että myös tyypillisten työläisammattien edustajat ovat joissakin tapauksissa voineet paitsi äänestää niin myöskin päästä porvarissäädyn valtiopäivämiehiksi.

Mylly, Juhani
Edustuksellisen kansanvallan läpimurto. - Edita, 2006. - (Suomen eduskunta 100 vuotta ; 1).

Jutikkala, Eino
Säätyvaltiopäivien valitsijakunta, vaalit ja koostumus
(teoksessa: Suomen kansanedustuslaitoksen historia 4. - Eduskunnan historiakomitea, 1974).

Kommentit (0)

Vastauksesi