Miten kaiku-ilmiö ymmärrettiin ennen ääniaaltojen keksimistä?

Miten kaiku-ilmiö ymmärrettiin ennen ääniaaltojen keksimistä?

Onko tietoa, miten kaiku-ilmiö vaikkapa vanhoissa korkeakulttuureissa tai ylipäänsä on käsitetty ja selitetty ennen äänen aaltoliikkeen keksimistä - kuka tai mikä "siellä" on takaisin huudellut ja miksi ilmiö on ollut havaittavissa vain tietyissä paikoissa?

Vastaus

Myyttisistä kaiun selityksistä ehkä tunnetuin on kreikkalais-roomalaisen mytologian kertomus Ekhosta, joka on moniin kieliin lahjoittanut myös nimen kaiulle. Ekho oli nymfi, joka oli suututtanut jumalatar Heran/Junon, koska oli rupattelullaan viivyttänyt Heraa/Junoa, kun tämä oli juuri paljastamassa aviomiehensä Zeuksen/Jupiterin syrjähypyt. Kostoksi Hera/Juno määräsi Ekhon kielen ainoastaan toistamaan muiden sanoja. Myöhemmin Ekhon ruumis riutui pois, koska hän ei saanut vastakaikua rakastamaltaan Narkissokselta, joka tunnetusti oli rakastunut vain omaan peilikuvaansa. Ekhon ruumiiton ääni sitten vaelteli luolissa ja toisti kaiken, mitä sille sanoi. Ekhon tarinan voit lukea esimerkiksi Ovidiuksen Muodonmuutoksista:

Ei tosin tarvitse mennä antiikin Kreikkaa pidemmälle, kun jo löytyy kaiulle muitakin kuin myyttisiä selityksiä, vaikka äänen aaltoliikkeestä ei vielä tiedetty mitään. Esimerkiksi Aristoteles katsoi, että ääni syntyy, kun kaksi kiinteää kappaletta osuu toisiinsa ja ympäröivään ilmaan. Isku laittaa sitten liikkeelle ilmamassan, joka jossain vaiheessa saattaa osua toiseen ilmamassaan, jota tukee jokin kiinteämpi ympäryspinta, esimerkiksi luolan seinämä. Näiden kahden ilmamassan yhteentörmäyksen kuulemme sitten Aristoteleen mukaan kaikuna. Aristoteleen kaikuteorian voi lukea hänen Sielusta-teoksen toisen kirjan kahdeksannesta luvusta:

 

Kommentit (0)

Vastauksesi