Miten jääkiekkoilijat tietävät kuka menee kentälle seuraavaksi?

Miten jääkiekkoilijat tietävät kuka menee kentälle seuraavaksi?

Miten jääkiekkoilijat tietää milloin ja kuka menee kentälle seuraavaksi? Onko päävalmentajan tehtävä peluuttaa ketjuja? Sanooko päävalmentaja aina erikseen, että seuraavaksi kolmosketju, ja viittoilee kentälle, että kakkonen vaihtoon. Vai onko joukkueilla yleensä joku tietty sääntö, esim. vuorotellen 1-2-3-4 kenttä, tai että laitetaan aina oma jarrukenttä vastustajan ykköskenttää vastaan. Vaihdetaanko aina koko ketju kerralla? Kuka peluuttaa puolustajia, jos on vaikkapa 3 pakkiparia ja 4 hyökkäyskolmikkio, niin eihän se tasan mene silloin. Vai tarviiko pelaajia edes neuvoa milloin menee kentälle ja milloin tulee, jos ne vaihtaa aina sopivasti 30 sekunnin pelin jälkeen?

Vastaus

Vastuu peluutuksesta on valmennusjohdolla, johon kuuluu päävalmentajan lisäksi apuvalmentajia. Riippuu aika pitkälti jokaisesta tiimistä miten siinä on hommat miesten tai naisten kesken jaettu. Sen verran voi kuitenkin sanoa, että puolustajien ja hyökkääjien peluutuksesta vastaa yleensä eri henkilö. Peruspelaamisen lisäksi on myös hoidettava ali- ja ylivoimapeluutus.

Päävalmentajan vastuulla on (mahdollisten peluutusasioiden lisäksi) myös isommat linjanvedot, kuten yleinen pelitaktiikka, maalivahdin mahdollinen pois veto, pelissä tuleviin tapahtumiin ja muutoksiin reagoiminen jne. Toki näistä asioista keskustelee varmasti koko valmennusjohto, mutta päävalmentaja kantaa tietysti vastuun.

Joskus muinoin Suomen maajoukkue tuntui välillä menevän fair play -hengessä, eli ketjut 1-2-3-4 vuorollaan, eikä taktista peluutusta hirveästi tunnuttu miettivän. Nykyään jäällä puhaltavat eri tuulet, ja joka maan vaihtopenkillä punniskellaan tarkasti kenet milloinkin kentälle lähetetään – esimerkiksi vastustajan tähtikenttää vastaan oma jarrukenttä, kuten mainitsitkin.

Tässä asiassa on pistänyt NHL:n puolella silmääni Anaheim Ducksin valmentaja Randy Carlyle, joka on erityisen haka valitsemaan sopivia ketjujen vastakkainasetteluja. Vastaparien hakemisessa on apuna (tai haittana) jokaisen matsin kotijoukkueella oleva ns. vaihtoetu, eli he saavat joka vaihdossa laittaa jäälle omat pelaajansa vierasjoukkueen jälkeen. Tämä lisää mahdollisuutta kotijoukkueen taktikointiin huomattavasti. Toisaalta, vierasjoukkue voi yrittää sanella peluutusta laittamalla kentälle ketjuja, joita vastaan kotijoukkue ei halua ykkösnyrkkiään peluuttaa.

Koko ketjua ei välttämättä vaihdeta kerralla. Joskus esimerkiksi joukkueen paras aloittaja käy hoitamassa aloituksen, ja palaa sen jälkeen vaihtoon, jotta ketjun varsinainen sentteri pääsee jäälle. Detroit Red Wingsin Mike Babcock on taasen hyvä esimerkki valmentajasta, joka vaihtelee ketjujensa koostumusta välillä hyvinkin aktiivisesti läpi ottelun.

Kommentit (0)

Vastauksesi