Miten ihmisen (puhe)ääni muodostuu?

Miten ihmisen (puhe)ääni muodostuu?

Jokaisella on persoonallinen, toisten äänistä poikkeava ääni. Mikä sen laadun määrittää?

Vastaus

Jokaisella meillä tosiaan on persoonallinen äänemme, jonka vaihteluihin yksilön äänenkäytössä vaikuttavat monenmoiset asiat (ikä, paino, äänenkäyttötekniikka, olotila ja niin edelleen) yhtäältä vaikuttaa kaikki meissä, mutta äänihuulemme määrittävät sen perustan.

Ihminen puhuu uloshengityksen aikana, ja puheääni syntyy kurkunpäässä. Jotta puheen tuottaminen olisi mahdollista, täytyy keuhkoissa olla riittävästi ilmaa. Keuhkoista puhalletaan ilmaa ylös kurkunpäätä kohti. Kurkunpäässä sijaitsevat äänihuulet, ja kun ne värähtelevät, syntyy puheen sointi. Äänihuulet eivät kuitenkaan värähtele aina. Jos ihminen kuiskaa, silloin äänirako on osittain auki, ja ilma hankautuu ääniraon reunojen kautta ulos, niin että syntyy hankaava kuiskausääni.

Ihmisen ääni muuttuu elinaikana. Lapsena ääni on melko korkea, aikuisena matalampi ja vahvempi vahvaksi ääneksi, ja taas vanhuudessa heikompi. Murrosiässä poikien ääni madaltuu reippaasti ja tyttöjenkin jonkin verran. Syynä on äänihuulten kasvaminen isommiksi, jolloin ne värähtelevät aiempaa matalammalla äänellä.

Kommentit (0)

Vastauksesi