Miten ennen hoidettiin matkaliput, passit ja viisumit, majoitus, valuutan vaihto ja -siirto?

Miten ennen hoidettiin matkaliput, passit ja viisumit, majoitus, valuutan vaihto ja -siirto?

Kun J.V. Snellman vietti aikaa Saksassa 1839-1942 niin miten siihen aikaan hankittiin matkaliput, passit ja viisumit sekä majoitus? Entäs valuutan vaihto ja -siirto? Oliko matkatoimistoja silloin vai pitikö laiva- ja junaliput ostaa liikennöitsijältä? Mistä hankittiin passi tai viisumi jos halusi mennä ulkomaille? Jos aikoi majailla hotellissa tai majatalossa niin varattiinko huone Suomesta käsin vai paikan päältä? Miten pankista sai ulkomaan valuuttaa siihen aikaan? Entä jos paikan päällä tarvitsi lisää rahaa, niin miten sitä sai lähetettyä Suomesta? Silloin ei ollut nettipankkia eikä Western Unionia. Jos mennään hieman tuoreempaan aikaan kuten siihen aikaan jolloin Mannerheim oli tsaarin armeijan upseeri 1887-1917 tai eläkeläinen 1920-luvulla. Hän matkusti viran puolesta upseerina ja myös vapaa-aikanaan. Miten hän järjesti vapaa-aikanaan matkaliput, passit ja viisumit, majoituksen ja matkarahat?

Vastaus

Pankkimuseo sekä Hotelli- ja ravintolamuseo auttoivat ystävällisesti vastaamaan tähän kysymykseen. Ohessa vastauksista koostetty yhteenveto.

 

Matkatoimistoista: Suomen ensimmäinen matkatoimisto aloitti vuonna 1897 Helsingin rautatieasemalla. Ensimmäinen täydellinen matkatoimisto perustettiin vuonna 1909. (lähde: Hannu Hämäläinen: Matkatoimistoalan värikkäät vuosikymmenet 1940-2010. Suomen matkatoimistoalan liitto ry, 2010.). Muiden maiden matkatoimistohistoriasta en osaa sanoa, mutta luultavasti ainakin jo 1800-luvun lopulla on muuallakin ollut matkatoimistoja. Myös liikennöitsijät ja heidän toimistonsa ovat luonnollisesti myyneet matkalippuja.

Majoituksen varaamisesta: Jos majoitus varattiin etukäteen, se tehtiin yleensä lähettämällä hyvissä ajoin etukäteen postitse esim. postikortti haluttuun majapaikkaan. Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmiin on tallennettu esim. Hotelli Kämpiin lähetettyjä postikortteja 1900-luvun alusta. Toki puhelimitse tai sähkeitse varaaminenkin oli mahdollista.

Rahansiirrosta: Ennen liikepankkien syntyä ulkomaan maksujen ja valuutan tarve hoidettiin todennäköisesti enimmäkseen kauppahuoneiden kautta, sillä ainakin suuremmilla kauppahuoneilla oli yhteistyöverkostoja ulkomailla. Suomen Pankki sai oikeuden harjoittaa ulkomaisten vekselien kauppaa 1840-luvun alkupuolella, mutta Suomen Pankin tehtäviin ei kuulunut palvella yksityisiä asiakkaita. Suomen ensimmäinen liikepankki, Suomen Yhdyspankki, aloitti toimintansa vuonna 1862 ja tiedämme, että pankilla oli heti alkuvaiheessa muutamia ulkomaisia yhteistyökumppaneita ja, että pankki harjoitti valuuttakauppaa ja hoiti ulkomaisia maksuja. Alkuvaiheessa pankilla oli yhteistyökumppani ainakin Hampurissa, Pariisissa, Lontoossa ja Tukholmassa. Vähitellen yhteistyökumppaneiden määrä kasvoi. Myös myöhemmin Suomeen perustetut uudet liikepankit hankkivat yhteistyökumppaneita ulkomailta. Varsinaisen ulkomaanasioita hoitavan kirjeenvaihtajapankkiverkoston liikepankit perustivat 1870-luvulla. Parantuneet ulkomaan yhteydet palvelivat ensisijaisesti yrityksiä ja liikemiehiä, mutta kirjeenvaihtajapankkiverkoston myötä paranivat myös matkailijoiden asiointimahdollisuudet.

Tarkkaa tietoa yksittäisten palveluiden tarjonnan aloittamisesta ei ole käytettävissä, mutta varhaisia matkailijoille soveltuvia palveluita olivat muun muassa ns. matkakreditiivi, matkashekki ja maksumääräys. Varhaiseen palveluvalikoimaan kuului myös ulkomaisten maksujen hoitoon tarkoitettu ulkomaan vekseli. Ulkomaan vekseli ja maksujen välitys olivat liikepankkien palveluvalikoimassa heti niiden toiminnan alkuvaiheessa.

Matkakreditiivi oli ulkomaiselle kirjeenvaihtajapankille osoitettu kirje, jossa kehotettiin ko. pankkia maksamaan matkakreditiivikirjeessä nimetylle henkilölle hänen haluamansa valuuttamäärä, kuitenkin enintään kirjeessä mainittu summa. Pankki antoi matkakreditiivin asiakkaalle joko käteismaksua, sitoumusta tai vakuutta vastaan. Tavallisinta oli, että asiakas oikeutti pankin lunastamaan varoja hänen tililtään sitä mukaan kun hän ulkomailla varoja nosti. Matkakreditiivejä oli kahta lajia ns. erikoismatkakreditiivejä ja kiertomatkakreditiivejä. Kiertomatkakreditiivi oli tarkoitettu matkailijoille, jotka vierailivat useilla paikkakunnilla. Nostopaikkakunnat oli merkitty kreditiivikirjeeseen liitettyyn kirjeenvaihtajaluetteloon.

Käytettävissäni ei ole tarkkaa tieto missä vaiheessa matkashekit tulivat Suomeen, mutta niitä on ollut ainakin jo 1900-luvun alkupuolella, mahdollisesti jo aiemmin. Matkashekkien varhainen muoto oli käytössä Englannissa jo 1700-luvun loppupuolella, mutta ensimmäisen laajan matkashekki systeemin lanseerasi American Express 1890-luvun alussa. Matkashekistä kerrotaan Yhdyspankin tuoteoppaassa vuodelta 1915 ja siinä mainitaan, että matkashekki on peräisin Amerikasta. 1900-luvun alun matkashekit olivat tietyille summille valmiiksi painettuja shekkejä, jotka asiakas saattoi lunastaa tietyissä ulkomaisessa pankissa tai käyttää maksuvälineenä liikkeissä (esim. hotelleissa, rautatieasemilla jne.), jotka matkashekkejä ottivat vastaan. Ennen matkashekkejä liikepankkien tuotevalikoimaan kuului jo ulkomainen vekseli ja siihen kategoriaan sisällytettiin myös ulkomaiset shekit.

Ulkomaisen kirjeenvaihtajapankkiverkoston myötä pystyttiin tekemään rahalähetyksiä ulkomaille. Tällaiset maksumääräykset olivat tarpeellisia myös matkailijoille, jotka tarvitsivat lisärahaa ulkomailla.

Ulkomaan seteleiden vaihtamisesta minulla ei ole dokumentoitua tietoa, mutta mitä ilmeisemmin liikepankit ovat vaihtaneet tuohon aikaan myös setelivaluuttaa. Lisäksi suomalaisia seteleitä on todennäköisesti käytetty myös ulkomailla. Tästä esimerkkinä Yhdyspankin omat setelit vuodelta 1866. Näissä seteleissä oli painatus kuudella eri kielellä (suomi, ruotsi, venäjä, saksa, ranska ja englanti).

Passista ja viisumista:

Suomessa oli vielä 1800-luvulla käytössä matkapassi ja ulkomaanpassi. Matkapassin antoi kirkkoherra. Se oli virkatodistuksen tapainen asiakirja, joka oikeutti taloon sidotun henkilön siirtymään toiseen taloon tai toiselle paikkakunnalle. Ulkomaanpassi oli viranomaisen antama lupa matkustaa toiseen maahan. Maahan saapumiseen piti erikseen hankkia maahantulolupa eli viisumi. Googlaamalla hakulausekkeella "passin historia", löytyy passiasetus Suomen kansalaisille vuodelta 1862. Siinä sanotaan, että passeja myöntänyt taho oli maistraatti.

Kommentit (0)

Vastauksesi