Miten alkaisin taas haluta?

Miten alkaisin taas haluta?

Olemme olleet pitkälti toistakymmentä vuotta yhdessä, lapsetkin jo kouluikäisiä. Vaippavaiheista siis selvitty hengissä ja jotenkin tolkuissaan. Kummallakin meistä on nyt työelämässä paineista, eikä aikaa riitä lasten menojen ja aktiviteettien jälkeen oikein mihinkään kahdenkeskiseen. Emme ehdi, emmekä jaksa. Olemme puolisoni kanssa molemmat perusliikunnallisia, hän vielä enemmän, osin myös ammattinsa takia. Pari viime vuotta on arki kuitenkin ollut niin hektistä, ettei edes kuntoiluun ole ollut aikaa, eikä energiaa. Ja se näkyy peilikuvassa, etenkin minulla. Puolisoni on kommentoinut, etteivät muuttuneet muotoni "häntä haittaa". Tiedän hänen kuitenkin arvostavan kireyttä ja kiinteyttä ihmiskehossa. Tai ainakin nuo ominaisuudet ovat aina saaneet hänet kommentoimaan näkemiään ihmisiä myönteisin sanakääntein. Olen pikkuhiljaa tullut epävarmaksi itsestäni. En tiedä, olenko enää ollenkaan haluttava kumppanini silmissä, vaikka hän sanookin, ettei ”häntä haittaa” - olenko sitä omasta mielestänikään. Toisaalta minua on alkanut kiusata ajatus pinnallisuudesta ja ulkonäkökeskeisyydestä. Mietin, onko puolisoni minusta, todellisesta sisimmästäni koskaan oikein välittänytkään, vai onko hänen kiinnostuksensa liittynyt vain ulkoiseen olemukseeni, joka on muisto vain. Kaikki tämä näkyy myös makuuhuoneessa. En tiedä, haluanko enää edes näyttäytyä puolisolleni löysine lihoineni. Eikä tähän oravanpyörään tai noidankehään nyt ihan heti muutostakaan ole näkyvissä.

Vastaus

Tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta. On kirjoitettu paljonkin naisen sukupuolisesta haluttomuudesta sekä verkossa että kirjoissa. Kannattaa selvittää, ettei taustalla ole mikään fyysinen vaiva. Myös haluttomuuteen perehtyneeltä terapeutilta voi kysyä neuvoa. Ei kannata tehdä kuitenkaan kärpäsestä härkästä; se voisi lisätä stressiä. Terveelliset elintavat, mm. tupakoimattomuus ja riittävä lepo, kannattaa nostaa kunniaan.

Vinkki: Tutustukaa toisiinne uudestaan aloittamalla seurustelu ikään kuin nollasta. Ilman kiirettä ja suloisia lapsianne.

Lukusuositukset.

Halut jäissä? : naisten seksuaalisen halun puute / Osmo Kontula & Tarja Sandberg ; [julkaisija:] Väestöliitto

Sexfullness : yhdessä jaettu nautinto / Minna Oulasmaa, Riikka Riihonen ; piirrokset: Annika Mannström

Kommentit (0)

Vastauksesi