Mitä Watergate-skandaalissa tapahtui?

Vastaus

Watergate-skandaali oli Yhdysvalloissa 1970-luvun alkupuoliskolla tapahtunut poliittinen skandaali ja perustuslaillinen kriisi, joka johti lopulta presidentti Richard Nixonin eroon.

Skandaali sai alkunsa, kun poliisi 17. kesäkuuta 1972 löysi viisi Washingtonin Watergate-rakennuksessa sijainneeseen demokraattisen puolueen päämajaan murtautunutta miestä ja pidätti heidät. Miehet olivat murtautuneet päämajaan myös edellisenä iltana ja olivat kiinni jäädessään vain palanneet korjaamaan epäkuntoon menneitä kuuntelulaitteita sekä mahdollisesti valokuvaamaan dokumentteja. Yhden pidätetyn lompakosta löytyi E. Howard Huntin puhelinnumero, ja koska Hunt oli aikaisemmin työskennellyt Nixonin uudelleenvalintaa ajaneessa komiteassa, pidätetyillä oletettiin olevan yhteys johonkin presidentin alaiseen.

Washington Postin toimittaja Bob Woodward alkoi tutkia murtoa Carl Bernsteinin kanssa, ja lehtijutut pitivät Watergate-skandaalin otsikoissa. Woodwardin tärkeimmäksi Watergate-uutisten lähteeksi, jota kutsuttiin nimellä Syväkurkku, paljastui vasta vuonna 2005 FBI:n entinen kakkosmies Mark Felt. Presidentti Nixon pyysi CIA:ta jarruttamaan FBI:n murtoa koskevia rikostutkimuksia ja väitti, että kyseessä oli kansallinen turvallisuus. Tammikuussa 1973 murtomiehet sekä E. Howard Hunt ja Valkoisen talon erikoistutkintaryhmässä työskennellyt G. Gordon Liddy, joka oli myös ollut junailemassa murtoa, tuomittiin vankeuteen murrosta, salakuuntelusta ja osallisuudesta salaliittoon.

Watergaten yhteys Nixonin uudelleenvalintakampanjaan lisäsi huomattavasti murron vakavuutta rikoksena sekä sen poliittista merkitystä. Tutkimukset eivät päättyneetkään oikeudenkäynnin ja tuomioon, vaan ne laajenivat entisestään. Perustettiin Senaatin komitea tutkimaan Watergatea, ja pian Valkoisen talon henkilökuntaa ryhdyttiin haastamaan todistajaksi oikeuteen. Nixonin oli pakko pyytää kahden tärkeimmän avustajansa, H. R. ”Bob” Haldemanin ja John Ehrlichmanin, eroa. Molemmat joutuivat pian syytteeseen ja lopulta vankilaan. Nixon erotti myös neuvonantajansa John Deanin, joka oli juuri todistanut Senaatin edessä ja josta tulisi Watergate-skandaalin avaintodistaja Nixonia vastaan. Senaatin Watergate-komitean kuulustelut televisioitiin koko kesän 1973 ajan, ja ne olivat poliittisesti erittäin tuhoisia Nixonille. Lisäksi saatiin tietää se ratkaisevan tärkeä seikka, että Valkoiseen taloon asennettu nauhoitusjärjestelmä oli tallentanut kaiken presidentin toimistossa puhutun. Nämä nauhoitukset todistaisivat, kumpi valehteli, Nixon vai hänen erottamansa ja häntä vastaan myöhemmin todistanut Dean.

Maaliskuussa 1974 seitsemän Nixonin entistä avustajaa sai syytteen Watergate-tutkimusten hidastamisesta. Myös Nixonin nimettiin osalliseksi salaliittoon, mutta tätä ei kerrottu julkisuuteen. Nixonin asema muuttui entistä hankalammaksi, ja edustajainhuone aloitti viralliset tutkimukset, joiden tarkoitus oli selvittää, oliko presidentti syyllistynyt virkarikokseen. 27. heinäkuuta komitea päätyi suosittelemaan äänin 27–11 ensimmäisen virkasyytteen antamista presidentille rikostutkinnan estämisestä. 29. heinäkuuta suositeltiin toista syytettä vallan väärinkäytöstä, ja 30. heinäkuuta annettiin kolmas suositus kongressin halveksunnasta. Elokuussa julkaistiin uusi siihen asti piilossa pysynyt nauha, joka oli nauhoitettu 23. kesäkuuta 1972 – vain muutama päivä murron jälkeen. Nauhalla Nixon ja Haldeman suunnittelivat tutkimusten jarruttamista tekaistuiden väitteiden avulla, joiden mukaan kansallinen turvallisuus olisi vaarassa. Tätä nauhaa kutsuttiin "savuavaksi aseeksi", ja viimeisetkin Nixonin puolestapuhujat hylkäsivät hänet. Kymmenen kongressin jäsentä ilmoitti äänestävänsä Nixonin viraltapanon puolesta, kun äänestys tulisi koko edustajainhuoneen käsittelyyn, ja presidentin tuki senaatissa oli yhtä huono. Johtavat republikaanisenaattorit kertoivat Nixonille, että tämän tuomitsemiseen riittävä äänimäärä oli olemassa. Niinpä Nixon ilmoitti koko Yhdysvalloissa nähdyssä televisiolähetyksessä eroavansa virastaan 9. elokuuta 1974.

Nixonia ei koskaan tuomittu, ja virkarikosprosessi jäi myös kesken, sillä ero teki molemmista oikeustoimista merkityksettömiä. Nixonin seuraajaksi presidenttinä tuli Gerald Ford, joka armahti Nixonin kaikista mahdollisista rikoksista, jotka hän mahdollisesti oli virkakautenaan tehnyt. Nixon väitti kuolemaansa asti olevansa viaton, mutta armahduksen hyväksyminen viittasi monien mielestä aivan muuhun.

Watergate-skandaali johti epäsuorasti uusien lakien säätämiseen, jotka muuttivat vaalikampanjoiden rahoitustapoja Yhdysvalloissa. Lisäksi se oli tärkeä tekijä säädettäessä muun muassa tiedonvapauslakia. Watergate aloitti myös aikakauden, jossa tiedotusvälineet kertovat entistä aggressiivisemmin poliitikkojen tekemisistä. Lisäksi toimittajista tuli aiempaa kyynisempiä politiikan suhteen. Skandaalin vaikutukset olivat niin suuret, että lähes jokainen merkittävä skandaali on saanut automaattisesti peräänsä "-gate"-liitteen myös Yhdysvaltojen ulkopuolella (esimerkiksi Suomessa pääministeri Jäätteenmäkeen liittynyttä tietovuotoa keväällä 2003 on kutsuttu Irakgateksi).

Kommentit (0)

Vastauksesi