mitä tytön nimi Ava merkitsee ja milloin on nimipäivä?

mitä tytön nimi Ava merkitsee ja milloin on nimipäivä?

Vastaus

Nimi on tunnettu useilla kielialueilla ja sille on esitetty useaa alkuperää.

A)iranilainen naisennimi, merkitys ’ääni’

B)germaaninen, pohjana todennäköisesti muinaissaksilainen aval, merkitys ’voima’.
Keskiajalta tunnetaan ainakin vuonna 1127 luostarissa kuollut pyhimys ja naisrunoilija Ava, jonka muistopäivää vietetään roomalaiskatolisessa kirkossa 7. helmikuuta.
Ranskassa pohjoisosissa muistetaan myös toinen samanniminen naispyhimys, joka on elänyt 300-luvulla. Legendan mukaan hän oli sokea mutta sai ihmeellisesti näkönsä ja eli loppuelämänsä luostarissa. Muistopäivä on huhtikuun 29. päivä. Ranskassa ajatellaan, että nimi voisi myös tulla latinan sanasta avis, merkitys ’lintu’.

3)Eevan/Evan muunnelma, varsinkin englantilaisella kielialueella. Raamatun alkukertomuksista (1. Mooseksen kirja 3-4) tuttu Aadamin vaimo. Hepreankielinen alkumuoto חוה hawwaa, merkitys ’elämä’. Eeva on ollut meikäläisissä kalentereissa Aadamin rinnalla joulukuun 24. päivänä vuodesta 1646 lähtien (vuosina 1918-1948 yksin).

Muodot Awa ja Aava tulkittavissa Avan muunnelmiksi.

http://www.behindthename.com/

http://nominis.cef.fr/contenus/prenom/4073/Ava.html

Etunimet / Kustaa Vilkuna ; toim. Pirjo Mikkonen. – 4. uud. Laitos. – Otava, 2005.

Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön / Anne Saarikallio, Johanna Suomalainen. – Gummerus, 2007.

Tietoa nimien yleisyydestä https://192.49.222.187/nimipalvelu/defaul.asp

Vanhoja kalentereita http://almanakka.helsinki.fi/arkisto/

Kommentit (0)

Vastauksesi