Mitä todisteita muinaisista maanjäristyksistä on Kaavin kunnan alueella?

Mitä todisteita muinaisista maanjäristyksistä on Kaavin kunnan alueella?

Vastaus

Helsingin Yliopiston Geotieteiden ja maantieteen laitoksen sivuille on koottu tietoja maanjäristyksistä Suomessa vuodesta 1610 lähtien. Tästä luettelosta en löytänyt mainintaa Kaavista.

Suomen geologisen tutkimuksen johtaja J.J. Sederholmin teoksessa Maanjäristykset ja tulivuoret, 1909, kuvataan myös historiallisen ajan maanjäristyksiä Skandinavian ja Suomen alueella. Ruotsissa Skoonen alueella oli laaja maanjäristys vuonna 1073. Suomesta mainitaan 1626 Paltamon aluetta koetellut maanjäristys, jolloin mm. Paltamon kirkko vaurioitui. Samaan aikaan maa järisi myös Iin pitäjässä Pohjanlahden rannalla. Seuraava laajempi maanjäristys Suomessa oli 1904.

Sederholmin mukaan muinaisia maanjäristyksiä on ollut koko Fennoskandian alueella, Suomessa järistyksiin viittaavia piirteitä on havaittavissa esimerkiksi Päijänteessä ja Näsijärvessä.

Kommentit (0)

Vastauksesi