Mitä tehdään vanhoille suruadresseille?

Mitä tehdään vanhoille suruadresseille?

Tähän kysymykseen en ole löytänyt tietoa mistään. Perikunnalla on vanhoja suruadresseja vuodelta 1957. Museoidaanko, säilytetäänkö esim. merkkihenkilöiden adresseja jossain ts. onko adresseilla minkäänlaista historiallista arvoa?

2 vastausta

Suruadressilla otetaan osaa suruun, muistetaan vainajan omaisia sekä kunnioitetaan vainajan muistoa. Adressit voidaan lukea muistotilaisuudessa. Yleensähän ne säilytetään sitten kotona. Vastaajankin suvun piirongissa niitä löytynee edelleen pino. Adressit ovat varsin henkilökohtaisia muistoja ja mitään yleisohjetta niiden säilyttämiseen ei löytynyt kirjaston kokoelmista. Tunne- ja muistoarvon perusteella voi jokainen päättää miten ja miten kauan haluaa vanhat adressinsa säilyttää.

Merkkihenkilöiden adresseja saatetaan kyllä arkistoida. Esimerkiksi prsidenttiemme yksityisarkistoja säilytetään Urho Kekkosta lukuunottamatta kansallisarkistossa. Kekkosen yksityisarkistosta huolehtii säätiö.   

Kommentit (0)
15.06.201707:56
15092
26

Yksityiskirjeille ja ehkä adresseillekin löytyy useita säilytysmahdollisuuksia, riippuen siitä, millä toimialalla vainaja tai muistajat ovat toimineet. Mitään henkilökohtaista kirje- tms. aineistoa ei kannata tuhota ennen kuin on tarkistanut kaikki vaihtoehdot, kuntien ja ammatillisten alojen arkistoja myöten.

Toki ns. suurmiesten tai muuten kuuluisien kansalaisten suruadressit varmaan löytävät nopeammin paikkansa, mutta ammatilla voi olla vaikutusta asiaan, vaikka olisikin ns. tavallinen kansalainen. Työväen arkistosta alkaen.

Katso linkeistä. Toivottavasti kysyt edelleen, vaikka linkki ei suoraan antaisikaan vastausta. Keskusteluissa asiantuntijoiden kanssa saattaa löytyä jokin vaihtoehto, jota ei linkeistä huomaa.

Kaikilla arkistoilla on perinteisesti tilanpuute, joka vaikuttaa säilytettäväksi otettavan aineiston määrään. Toistuvat organisaationuudistukset muuttavat myös tilannetta julkisten arkistojen osalta. Surullisia uutisia kuului aikoinaan esim. Sota-arkiston tilanteesta. Sehän on nykyään osa Kansallisarkistoa.

Digitointi ei ole se a ja o, vaikka nykyään niin luullaan. Arvelen, että kellään ei ole aikaa eikä rahaa tarkistella sähköisten tietojen säilyvyyttä, uusia tietokantoja sitä mukaa kuin sovellukset vaihtuvat, eikä mahdollisuutta säilyttää erilaisia laitteita ja ylläpitää formaatteja, jotta suuressa innossa tallennetut tiedot voisi myös joskus 10 tai 50 vuoden päästä avata. Saattaa olla, että jo 25 vuoden päästä meillä on jo julkisessa historiallisessa asiakirja-aineistossamme vuosikymmenien aukko, jota on mahdoton korjata. Kenellä on julkishallinnossa huolellisesti ylläpidetty lerppuarkisto - tai kenen asiakirjat on siirretty lerpuilta pysyvämpään formaattiin? En tiedä.

Lohduttavaa on tietysti se, että tälläkin hetkellä Kansallisarkistolla lienee yhä hallussaan 500 vuotta vanhoja paperisia asiakirjoja, jotka ovat edelleen lukukelpoisia.

Kommentit (0)

Vastauksesi