Mitä tarkoittaa ’vilhua’ tai ’vilhuva’? Onkohan samaa juurta kuin vilkkua?
Sana esiintyy mm. Tolstoin Sota ja rauha -teoksessa: ”Kenraalin puvussa ja töyhtöhattu päässä oleva mies astui vilhuvin, puoleksi säikähtynein silmin Kutusovin eteen ja alkoi puhella hänelle jotakin ranskan kielellä.”
Vastaus
Nykysuomen sanakirjan mukaan verbi vilhua tarkoittaa vilkuilemista tai pälyilyä, varsinkin levottomana arasti, peloissaan tai viekkaasti. Sanaa on käytetty esimerkiksi kansanrunoudessa: ”Vävy väärin katselevi, / vilhuvi vihaisin silmin.” (Kanteletar). Vilhuilla on verbin frekventatiivimuoto ja vilhuva partisiippimuoto. Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan vilhua on osittain ehkä vilkkua-verbin sivumuoto.
Lähteitä ja lisätietoja:
Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja (SKS, 1995)
Nykysuomen sanakirja (1996)
Kommentit (0)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Vastauksesi
