Mitä tarkoittaa ja mistä on lähtöisin sanonta "kynnelle kykenevä"?

Mitä tarkoittaa ja mistä on lähtöisin sanonta "kynnelle kykenevä"?

2 vastausta

Toimitukselta on kysytty pari kertaa samaa asiaa. Tässä yksi vastaus arkistostamme:

"Kyetä kynnelle" -fraasin tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Suomenkielisessä kirjallisuudessa sanonta esiintyy ensi kerran Rantsilan seurakunnan kappalaisen Kristfrid Gananderin (1741—1790) satukokoelmassa ”Uudempia Uloswalituita Satuja” (1784). Yhteen kokoelman runomuotoisista saduista, jotka Ganander on itse sepittänyt kansanrunon mittaan, sisältyvät säkeet ”[En] jaxa enää juosta / Enkä kynsille kykene, / Raadeltuita risaamahan.” "Kynsille kykeneminen" näyttäisi tarkoittavan tässä seisaalleen nousemista tai aivan sananmukaisesti kynsien käyttöä. Teoksessa on suorasanaisiakin satuja toista sataa, ja yhdessä niistä esiintyy ”kynsi” laajentuneessa merkityksessä: ”Tuli koko joukko jahtikoiria täyttä kynttä juosten.” ”Täyttä kynttä” merkitsee Vanhan kirjasuomen sanakirjan (1994) mukaan 'täyttä vauhtia'.

Kaksi vuotta myöhemmin valmistuneessa suomalais-ruotsalais-latinalaisen sanakirjan käsikirjoituksessaan ”Nytt Finskt Lexicon” (1786) Ganander on selittänyt "kyetä kynsille" -fraasin merkityksen: ”Förmå på föttren; förmår stiga på föttren, revalescit”, 'jaksaa olla seisaallaan; pystyy nousemaan jaloilleen; parantuu'. Kielteiselle muodolle hän on antanut selityksen ”Slipper ej uppå föttren”, 'ei pääse jaloilleen'. Tämän jälkeen fraasi on sisällytetty useimpiin suomen kielen sanakirjoihin. Gananderia sopineekin pitää sinä henkilönä, joka on tuonut fraasin kirjakieleen.

Fraasin selitys löytyy käsin kirjoitettuna lisäyksenä eräästä Daniel Jusleniuksen (1676—1752) ”Suomalaisen Sana-Lugun Coetus” -sanakirjan (1745) niteestä. Samaisen niteen sivuille on lisäilty muitakin kykenemiseen liittyviä fraaseja, nimittäin hevoseen ja muihin kotieläimiin viittaava ”ei se kykene lavalle” ja kaikenlaisia kulkijoita tarkoittava ”ei kykene yli jään”. "Kykeneminen" on siis liitetty liikuntakykyyn hyvin konkreettisella tavalla. Sanonta on saattanut saada alkunsa jossain käytännönläheisessä yhteydessä ja muuttua vasta vähitellen metaforisemmaksi.

Kun sanonnan alkuperää on edellisen kerran kysytty iGS:ssä, on kirjastosta otettu yhteyttä Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. "Kynsi"-sanan merkityksestä on tuolloin huomautettu, että se olisi laajentunut tarkoittamaan jalkoja kokonaisuudessaan. On kerrottu, että samanlainen merkitys on joskus myös suomen murteissa. Itse asiassa "kynsi"-sanan vastineet monissa sukukielissämme tarkoittavat nimenomaan jalkaa tai sormia. Uralilaisesta kantakielestä periytyvällä ikivanhalla ”kynsi”-sanalla on vastineita useimmissa sukukielissämme. Esimerkiksi karjalan kielen ”kynsi” ja ostjakin ”konts” tarkoittavat ’kynnen’ lisäksi ’jalkaa’.

Vaikka alkuperäistä ’jalan’ merkitystä ei olisikaan ollut, on ”kynnellä”, niin kuin ruumiinosien nimillä yleisesti, ollut kielessämme runsaasti metaforista käyttöä. Sanoissa ja sanonnoissa ”kynsin hampain”, ”näyttää kyntensä”, ”pitkäkyntinen”, ”jonkun kynsissä” ja ”hioa kynsiään” kiteytyy kielikuvan avulla kuvaannollinen merkitys, jota ei voida selittää ilmauksen osien perusteella. Tämä pätee myös puheena olevaan fraasiin, joka on tyypillinen metafora, synekdokee: kokonaisuus ilmaistaan siinä osan avulla.

Fraasin syntyyn on mitä ilmeisimmin vaikuttanut myös alkusointu. Kielellemme ovat kalevalaisesta laulurunoudesta lähtien olleet tyypillisiä lauseparret, joissa on sananalkujen äänteellistä samankaltaisuutta. Alkusoinnut viehättävät korvaamme jopa siinä määrin, että soinnuttelemme sanojen alkuja merkitysten loogisuudesta piittaamatta. Alkusointu – sisäisen logiikan sijasta – selittänee esimerkiksi sellaiset lauseparret kuin ”päätä pahkaa”, ”muina miehinä”, ”heittää henkensä”, ”lähteä lipettiin”, ”ottaa onkeensa”, ”tuulesta temmattu” ja ”totinen torvensoittaja”.

Alkusoinnullisia fraaseja on viljelty kansanrunoudessa, ja vielä nykyäänkin niissä on kansanomaista sävyä. Tämänkin perusteella on todennäköistä, että Kristfrid Ganander ei ole itse sepittänyt "kyetä kynnelle" -fraasia vaan on uutterana kansanrunouden ja -perinteen tallentajana ja julkituojana tuntenut kansan suussa kiertäneen sanonnan ja päättänyt liittää sen kirjakielemme ilmaisuvaroihin.

Eri puolilta Suomea kerätyissä kalevalaisissa laulurunoissa ja loitsuissa ”kyetä kynnelle” esiintyy eri muodoissa. Esimerkiksi Nurmeksessa vuonna 1893 on runonkerääjä ottanut talteen seuraavanlaisen karjan kutsuloitsun: ”Vitsani metsään, karjani kotiin! Ken lie kynnelle kyennyt, jalan alle päässyt, se kotiin koivetkoon!” Joissakin runoissa fraasi esiintyy muodossa ”kykistellä kynsille” – yhdenlaisesta pystyyn ponnistelemisesta on kyse silloinkin. Ehkäpä ”kykeneminen” on tarkoittanut aluksi jotain ”kykistelyn” tapaista? Olisivatko ”kykistellä” ja ”kykenee” voineet olla enemmän tai vähemmän vaivalloista pystyyn pyrkimistä tarkoittavia deskriptiiviverbejä, joiden yhteydessä on suosittu alkusointua samaan tapaan kuin fraaseissa ”tulla tupsahtaa” ja ”juosta jolkotella”? Tämä on vain ajatusleikkiä – mitään varmaa eivät etymologit ole pystyneet ”kyetä”-verbin eivätkä sen kanssa samaan sanaperheeseen kuuluvan ”kyky”-substantiivin alkuperästä sanomaan. Se tiedetään, että ”kyetä”-verbillä ei ole alkuperäisiä vastineita muissa kielissä.

Lisää fraasin kansanomaisia esiintymiä voi hakea Kansanrunousarkiston Suomen kansan vanhat runot -tietokannasta. Tietokannan osoite on http://dbgw.finlit.fi/skvr/skvr.phtml . Hakusivulle pääsee myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran osoitteesta http://www.finlit.fi . Klikataan ”Aineistot” → ”Tietokannat ja verkkoaineistot” → ”SKVR-Suomen Kansan Vanhat Runot.

Jaakko Anhava kirjoittaa ”Kielikellon” artikkelissaan, että sanonnoille on osoitettavissa yksittäinen lähde paljon harvemmin kuin yleisesti luullaan. Monesti väitetään, että yleinen sanonta olisi lähtenyt liikkeelle jonkun tietyn – yleensä tunnetun – henkilön lausahduksesta tai kirjoituksesta. Tämä on useimmiten vain osittain totta. Tunnettu sanankäyttäjä on voinut antaa sanonnalle siivet, mutta alun alkaen sanonta on syntynyt kansan suussa ja levinnyt vähitellen käyttäjältä toiselle. Sen tarkka alkuperä saattaa jäädä arvoitukseksi.

Lähteet:
Anhava, Jaakko: Sanontojen elämää. Kielikello 2002 (2), 34 – 36.
Ganander, Christfrid: Nytt Finskt Lexicon. SKS, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1997.
Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys. Otava, 1979.
Häkkinen, Kaisa: Agricolasta nykykieleen. WSOY, 1994.
Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY, 1994.
Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä. SKS, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998.
Suomen sanojen alkuperä 1. SKS, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992.
Vanhan kirjasuomen sanakirja II. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1994.

Kommentit (0)
03.10.201616:42
269
25

Itselle sanonta ei kynnelle kyene on ollut merkityksessä ettei pääse osaksi vauhtiin tai ettei nyt ehdi mukaan. Kynnelle kykenevä lienee sitten tarkoittaa puolestaan päin vastaista eli mukaan ehtivää tai mukaan pääsevää, esim pyydetään kaikki kynnelle kykenevät koolle. Selityksen sanontaan kuulin joskus aikoinaan mummoltani mutten tiedä mistä mummo i sen aikoinaan on kuullut tai lukenut.

Kommentit (0)

Vastauksesi