Mitä tapahtuu kun luu murtuu?

Mitä tapahtuu kun luu murtuu?

Vastaus

Luun rakenteellinen eheys rikkoutuu, yleensä ulkoisen iskun, puristuksen tai väännön takia. Myös erilaiset tautitilat voivat haurastuttaa luun niin, että se murtuu rasituksessa.

Luu murtua eri tavoin. Murtuma voi olla rikkoa luun pituus-, leveys- tai poikittaissuunnassa. Murtuneet osat voivat pysyä paikoillaan, tai ne voivat liikkua eri suuntiin erilleen toisistaan tai toisiaan vasten. Luu voi murtua siististi kahdeksi osaksi tai pirstoutua useiksi pieniksi sirpaleiksi. Se voi vääntyä tai painua kasaan. Jos luut puhkaisevat ihon, syntyy avomurtuma. Murtuma voi jäädä myös osittaiseksi, jolloin sirpaloitumista tai täydellistä katkeamista ei tapahdu.

Murtuma tuottaa vahinkoa ympäröivissä kudoksissa. Verisuonet katkeavat ja aiheuttavat pahimmillaan hengenvaarallisen verenvuodon. Lihakset kouristelevat murtumakohdan ympärillä. Liikkuvat luut voivat vahingoittaa lihaksia, jänteitä, hermoja ja sisäelimiä, esimerkiksi murtuva kylkiluu voi puhkaista keuhkopussin tai selkärangan murtuma vahingoittaa selkäydintä. Kudosnesteen tai luun asentoviriheen aiheuttama turvotus ja paine voivat katkaista verenkierron osassa kudoksia ja aiheuttaa kuolion. Avomurtumassa on suuri infektioriski ja mahdollisuus verenmyrkytykseen.

Parhaimmassa tapauksessa murtuma aiheuttaa vain jonkin verran kipua ja paranee itsestään. Luun kasvaminen takaisin oikeaan asentoon saatetaan kuitenkin joutua varmistamaan kipsillä, leikkauksella tai erilaisilla tuilla.

Kommentit (0)

Vastauksesi