Mitä kastemadoille tapahtuu talvella?

Mitä kastemadoille tapahtuu talvella?

Vastaus

Kastematojen – tai ylipäätään kaikkien lierojemme – talvielämää on tutkittu hyvin vähän. Mutta onpa eräänä helmikuuna todellakin rouhaistu kuoppa maahan, joka on puolisen metriä roudassa. Jäisen pintakerroksen alla maa on ollut sulaa.

Tutkijat löysivät sulasta maasta aivan routarajankin läheltä eläviä, aktiivisia lieroja. Siellä niiden käytävät olivat avoimia liikkua niin kuin vain mato liikkuu. Roudasta eroteltiin munakoteloita (joissa on useita munia), jotka pistettiin lämpimään. Osa munista oli vain päivän muutaman muhittuaan valmiita ja niistä pyllersi ulos ohuen ohuita lierosia. Vaikuttaakin siltä, että kastemadot talvehtivat lepotilassa ja munina maan routakerroksessa sekä eri kehitysvaiheissaan syvemmällä mullikossa. Lieron kehitys munasta sukukypsäksi kestää lajista ja olosuhteista riippuen puolesta vuodesta kolmeen vuotta.

Pienimmät lierolajit tosiaan yrittävät selviytyä talven yli maan pintakerroksissa. Esimerkiksi kangasturpeessa lämpötila pysyy syksyn lopulla ennen lumen tuloa korkeampana kuin ilman lämpötila. Siellä routakaan ei vaurioita niin paljon kuin vaikkapa savimaassa. Jos lunta on vähän ja pakkasta paljon, kylmyys tai routa tappaa madot. Isokokoisemmat tunkevat juuri sinne syvyyksiin sulaan maahan – ja selviytyvät pieniä kaltaisiaan paremmin kevääseen.

Kastemadot elävät keskimäärin viisi vuotta. Hyvin onnekkaat eli useimmiten ne isot matoset matavat jopa 10 vuotta.

Lähteet:
Suomen eläimet. 5. (Weilin+Göös, 1986)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1092751?lang=fin
http://yle.fi/uutiset/kastemato_voi_elaa_10_vuotta_-_hyvalla_tuurilla/60...
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/Koelypsy/22007/313506C3875737CB...

Eri lierojen tunnistaminen:
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/agronet/Kasvi/Maan%20laatu%20ja...

Kommentit (0)

Vastauksesi