Mitä Humen giljotiinilla tarkoitetaan?

Mitä Humen giljotiinilla tarkoitetaan?

Valistuksen aikakaudella 1700-luvulla elänyt skottifilosofi David Hume muistetaan ehkä parhaiten maksiimistaan, jonka mukaan siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla. Tätähän kutsutaan "Humen giljotiiniksi". Ymmärrän Humen tarkoittaneen, että moraalikysymykset ovat oma autonominen alueensa, jonka ongelmiin ei voi vastata tieteen keinoin. Voisitteko silti avata tätä Humen giljotiinin sisältöä muutamin konkreettisin esimerkein?

Vastaus

Humen "giljotiini" saattaa olla Humen toiseksi tärkein ajatus (tärkein lienee hänen ajatuksensa, että syyn käsite syntyy vain psykologisesti, kun totumme havaitsemaan joidenkin asioiden liittyvän toisiinsa). Aivan kuten Humen tutkimukset syykäsitteestä kritisoivat yrityksiä perustaa metafysiikkaa pelkän järjen varaan, vastaavasti Humen giljotiini oli yksi tapa, jolla Hume kritisoi yrityksiä perustaa etiikkaa pelkän järjen varaan. Varsinaisen giljotiinin Hume esittää teoksessaan Treatise of human nature hyvin lyhyesti: hän miltei ohimennen ihmettelee, miten useissa eettisissä teorioissa lähdetään tosiasioista ("asiat ovat näin ja näin") ja vaivihkaa pulpautetaankin ulos asioita arvottavia väittämiä ("asioiden pitäisi olla näin").

Varsinaista giljotiinia ennen Hume kritisoi laajemmin yrityksiä perustella eettisiä käsityksiä pelkän järjen avulla. Hume ei pidä tätä mahdollisena, koska a) järki pystyy käyttämään apunaan ainoastaan matemaattista päättelyä ja aistikokemusta, mutta b) hyvän ja pahan käsitteitä ei voi perustella kummallakaan tavalla. Aistikokemuksen kannalta esimerkiksi insesti eläinten kesken on Humen mukaan aivan samanlainen tapahtuma kuin insesti ihmisten kesken, ja silti jälkimmäistä pidetään yleensä moraalisesti paheksuttavana, mutta edellistä ei. Hume ajattelikin, että järjen sijaan etiikan on loppujen lopuksi perustuttava tunteisiin: pahaa on siis se, mikä tuntuu yleisesti paheksuttavalta.

Humen jälkeen Humen giljotiini on ymmärretty yleisemmin kieltona päätellä pelkistä tosiasioita koskevista väittämistä arvoväittämiä: Humehan tuntui vain kieltävän matemaattisen varman päättelyn tosiasioista arvoväittämiin, mutta salli esimerkiksi tunteeseen perustuvat päättelyt ("Pekka murhasi Samuelin, ja koska toisten murhaaminen tuntuu minusta pahalta, Pekka teki pahan teon"). Lisäksi kannattaa huomata, että Hume tai kukaan muukaan ei ole kieltänyt, etteikö tosiasioita saisi käyttää eettisissä päättelyissä: tosiasioilla yksinään ei vain voi saada mitään aikaan, vaan eettiseen päättelyyn tarvitaan myös arvoarvostelmia.

Humen giljotiini ei siis kiellä, etteivätkö tieteet voi olla apuna eettisissä päätelmissä: jos esimerkiksi ihmisten vahingoittaminen on väärin ja tiede todistaa jonkin kemiallisen aineen aiheuttavan ihmisille vahinkoa, tämän kemiallisen aineen syöttäminen ihmisille on yhtälailla väärin. Humen giljotiini vain esittää, että tiede ei voi määrittää, millaiset arvot ihmisillä pitäisi olla. Korkeintaan tiede voi kertoa, millaisia arvoja ihmisillä sattuu olemaan, ja kenties jopa selittää, miksi ihmisillä on tietynlaisia arvoja. Lisäksi loogisin keinoin voitaisiin mahdollisesti havaita epäjohdonmukaisuuksia ihmisten arvojärjestelmissä: jos esimerkiksi pidän ihmisten tappamista yleisesti vääränä, mutta hyväksyn ihmisten tappamisen sodissa, arvojärjestelmäni on ristiriitainen.

Humen giljotiini herättää tietysti kysymyksen, millä tavalla arvoja sitten voitaisiin perustella. Humen oma ratkaisu, että arvot perustuvat ihmisten tunteisiin, johtaa helposti arvorelativismiin: vaikka minusta esimerkiksi ihmisten murhaaminen tuntuisi pahalta, joku toinen ei ehkä näkisi murhaamisessa mitään ihmeellistä eikä minulla olisi mitään perusteita, joilla todistaa omat tuntemukseni oikeammiksi. Humen giljotiini tuntuisi siis pahimmillaan jopa tuhoavan eettisen keskustelun mahdollisuuden, kun jokaisella ihmisellä olisi omat arvonsa, jotka eivät pohjaudu mihinkään muuhun kuin satunnaisiin tunteisiin. Monet ajattelijat ovatkin halunneet jotenkin kiertää arvorelativismin.

Yksi tapa välttää arvorealismi on kieltää Humen giljotiinin pätevyys ja väittää, että jollakin tavoin arvoväittämiä voidaan johtaa tosiasiaväittämistä. Esimerkiksi filosofi John Searle on esittänyt, että Humen giljotiini unohtaa sääntöihin ja instituutioihin perustuvat tosiasiat, kuten "shakissa ei saa siirtää sotilasta taaksepäin" tai "suomalaisessa yhteiskunnassa on laitonta tappaa ihmisiä", joista on mahdollistaa johtaa arvoväittämät "shakinpelaaja ei saa siirtää sotilasta taaksepäin" ja "Suomen kansalainen ei saa tappaa ihmisiä". Toisaalta Searlen esitystä on kritisoitu, koska se tekisi etiikasta riippuvaista sovituista säännöistä: jos esimerkiksi valtion säännöt kieltävät ihmisten tappamisen, mutta gladiaattoritaistelujen sääntöihin kuuluu hävityn osapuolen tappaminen, emme pystyisi Searlen teorian perusteella sanomaan, kumpia sääntöjä pitäisi noudattaa.

Toinen tapa välttää eettistä relativismia on etsiä jotain matemaattisesta päättelystä poikkeavaa tapaa perustella arvoja. Tunnetuin yritys lienee Kantin tapa perustella moraaliväittämiä. Tietynlaisen moraalin kunnioittaminen kuuluu hänen mukaansa määritelmällisesti rationaalisen olennon käsitteeseen: täysin rationaalinen olento toimisi vain sellaisten periaatteiden mukaan, joita kaikkien muidenkin rationaalisten olentojen voisi olettaa yleisesti noudattavan (esimerkiksi rationaalinen olento ei valehtelisi, koska jos kukaan ei koskaan puhuisi totta, menisi valehtelultakin pohja, kun kukaan ei enää luottaisi mihinkään, mitä toiset sanovat). Toimimalla epämoraalisesti ihminen toimisi näin Kantin mielestä epärationaalisesti: jos siis haluaa olla rationaalisuus-nimikkeen arvoinen, olisi Kantin mukaan noudatettava moraalia ja esimerkiksi kunnioitettava kaikkia muita rationaalisia olentoja.

Kommentit (0)

Vastauksesi