Mitä hampaille tapahtuu, kun ihminen haudataan?

Mitä hampaille tapahtuu, kun ihminen haudataan?

Mitä hampaille tapahtuu, kun ihminen haudataan tai palavatko ne tuhkauksessa?

Vastaus

Elävän luut ovat tukikudosta, jossa on kuitenkin vähemmän soluja ja enemmän soluväliainetta. Kuolemasta alkaa hidas, mutta vääjäämätön hajoaminen. Tavallisesti kollageeni häviää melkoisen nopeasti, solujen väliaine taas säilyttää ominaisuutensa pitkään. Vielä vuosien päästä luu on samanlaista kuin yksilön eläessä, vaikka sen rakenteessa onkin jo ehtinyt tapahtua muutoksia.

Hampaat ovat ihmisen kovinta luuta. Ne voivat olla olemassa vielä silloin, kun ruumiin muut kudokset ovat jo hävinneet. Silti nekin maatuvat, ennemmin tai paljonkin myöhemmin. Luiden katoaminen osaksi luontoa nimittäin riippuu siitä, millaiseen maaperään ja miten vainaja on haudattu. Suomessa maa on niin hapanta, että jopa hampaat tuhoutuvat keskimääräistä nopeammin, useimmiten runsaassa tuhannessa vuodessa. Mutta sopivissa olosuhteissa purimet ja muut luut säilyvät tuhansia vuosia. Kovin kuivissa paikoissa ne tosin helposti lohkeilevat. Ja tietyissä oloissa luut voivat jopa kivettyä eli muuttua fossiileiksi. Palsamoidut ruumiit jäävät jälkipolvien iloksi samoin piiitkäääksi ajaksi.

Muinoin kuolleita saatettiin Suomessa myös polttohaudata. Luut jäivät jäljelle pieninä, muutaman sentin kokoisina siruina. Palanut luu säilyy tiettävästi ikuisesti, toisin kuin polttamaton luu.

Kun vainajaa tuhkataan, lämpötila nousee jopa tuhanteen asteeseen. Silloin kaikki orgaaninen aine ”palaa” pois. Jäljelle jää vain luustosta peräisin olevaa epäorgaanista ainesta. Hampaat siis katoavat pikkuruisina hitusina luonnon kiertokulkuun.

Kommentit (0)

Vastauksesi