Mistä voisin ostaa oikean ja aidon lättähatun?

Mistä voisin ostaa oikean ja aidon lättähatun?

Terve! Luulen, että isäni oli lättähattu. Minusta se hattu on kuvissa niin vitsikkään ja tyylikkään näköinen, että haluaisin sellaisen. Mistä saisin ostaa oikean ja aidon "lättähatun"

Vastaus

Aidon lättähatun hankkiminen ei taidakaan olla aivan helppoa. Soitimme käytettyjä vaatteita myyvään Play it Again, Sam –erikoisliikkeeseen. Sieltä kerrottiin, että ne ovat käyneet Suomessa hyvin harvinaisiksi. Heilläkin on liikkeessä vain muutamia, eivätkä ne ole myynnissä, vaan ainoastaan vuokrattavissa. Liikkeestä kerrottiin että lättähattuja saattaisi ehkä saada tilaamalla ulkomailta.

Lättähattu oli litistetty huopahattu, joka ilmestyi katukuvaan 1950-luvulla. Niitä ei silloinkaan saanut valmiina kaupasta. Lättä tehtiin tavallisesta huopahatusta kaupassa, jos kauppias suostui arvokkaan hatun muokkaamaan. Jos kauppias ei suostunut, hattu tehtiin kotona höyryttämällä kattilan tai kahvipannun päällä, ja sitten litistämällä ja muotoilemalla. Ideaalimalli oli tulitikkuaskin pitkän sivun korkuinen, täysin pyöreä ja suoralierinen. Merkilläkin oli väliä: Borsalino, Roston ja Harrison olivat yleisimpiä, mutta myös Stetsoneita rutistettiin lätiksi. Lättää pidettiin eteen otsalle kallistettuna niin, että takaraivo jäi mahdollisimman paljaaksi.

Eli tässä tulikin toinen vaihtoehto lättähatun hankkimiseen: tekemällä lättä itse, aitoon 50-luvun tapaan. Halvan hatun voi löytää vaikka kirpparilta, ja sitten sen voi litistää höyryn avulla halutun malliseksi.

Pelkän lättähatun omistaminen ei vielä riittänyt, tyyliin kuului myös oikeanlaiset kengät, vaatteet ja kampaus.

Tyylitietoisilla miespuolisilla lättäreillä oli jalassa usein teräväkärkiset spittarit, jotka nimettiin englantilaisen suippokärkisen Spitfire-hävittäjän mukaan. Toisena vaihtoehtona oli pyöreäkärkiset, joko häränverenpunaiset tai mustat ”Messerschmittit”. Kengän korko oli usein raudoitettu. Raudoitus suojasi korkoja kulumiselta, ja ne myös napsuivat kivasti kadulla kulkiessa.

Housut olivat väljät takamuksen kohdalta ja niitä kavennettiin punteista reilusti aina 15–17 senttimetrin leveyteen saakka. Lättähatun pikkutakki oli pari numeroa liian suuri ja olkatoppaukset olivat joskus liioitellut. Takista ei välttämättä tiennyt oliko se lyhyt päällystakki vai pitkä pikkutakki.

Lättähattujen silmiinpistävin piirre oli kuitenkin hiustyyli.

Kampaus saatiin parhaiten aikaan kun edestä pitkäksi jätetyt hiukset kammattiin rasvalla tai sokerivedellä eteenpäin, minkä jälkeen sivuhiukset vedettiin tiukasti ohimoita myöten taaksepäin. Tämän jälkeen rakennettiin ”vooki”, eli edessä roikkuvat hiukset ikään kuin pyörrettiin ontoksi putkeksi, jonka takapää ulottui päälaelle saakka. Mitä pidemmälle eteenpäin vooki sojotti, sitä parempi. Asiaan kuului myös pitkähkö takatukka, joka oli muotoiltu niin sanotusti ”ankan perseeksi”.

Naispuolisia lättäreitä kutsuttiin villamyssymisseiksi. Lättähatun sijasta päähineenä oli nimittäin itse neulottu myssy, tai sitten huivi. Naisilla oli myös usein ohut sifonkihuivi kaulassa. Se oli fritsuliina. Myös tytöt käyttivät hartiatoppauksia.

Lättähatut edustivat ensimmäistä varsinaista nuorisokulttuuria Suomessa. Heistä puhuttiin ja ilmiöstä oltiin aikoinaan kovasti huolissaan. Lehdistössä pelättiin nuorison rappeutumista ja paheksuttiin ulkomaisia vaikutteita. Lättähatut olivat kuitenkin varsin kilttejä. Asu ja käytös olivat pääasiassa murrosikäisten uhittelua. Päätarkoitus oli ”poroporvarillisten” aikuisten ärsyttäminen. Ja siinä he onnistuivatkin. Pahimmillaan ainakin Helsingissä poliisi järjesti yleisöä rauhoittaakseen jopa lättähatturatsioita.

Kuuntele: 
Kommentit (0)

Vastauksesi