Mistä on Ruotsin vaakunatunnus 3 kruunua tullut?

Mistä on Ruotsin vaakunatunnus 3 kruunua tullut?

2 vastausta

Ruotsilla on kaksi valtion vaakunaa: suuri valtakunnanvaakuna ja pieni valtakunnanvaakuna.
Pienen vaakunan tunnus on kolme kruunua. Se on Ruotsin perinteinen vaakuna. Kruunujen merkityksestä vaakunassa on kaksi teoriaa. Toisen teorian mukaan kolme kruunua viittaavat Sveanmaahan, Götanmaahan ja Norlantiin, jotka ovat kolme Ruotsin perinteistä maata(land). Toisen teorian mukaan kolme kruunua on jäänne Kalmarin Unionista (1397-1520) ja kuvastaa siihen kuuluneita kolmea kuningaskuntaa Tanskaa, Norjaa ja Ruotsia.

Lähde:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_vaakuna

Kommentit (0)
17.09.201912:32
17050
4

Ruotsin nykyisin tunnetuin keskiajan historiantukija Dick Harrison esittää asian Norstedts-kustantamon kahdenksanosaisen Sveriges historia -sarjan toisessa,  vuosia 600 - 1350 käsittelevässä osassa (2009) näin:

Vuonna 1332 täysi-ikäiseksi julistettu Ruotsin kuningas Magnus Erikssonin (Maunu Eerikinpoika) oli perinyt äidiltään myös Norjan kruunun. Jo kuninkaan holhoojahallitus oli erinäisillä "transaktioilla" huomattavasti laajentanut Ruotsin alueellista valtapiiri nykyisten eteläisten maakuntien suunnalla. 1340-luvun alussa Magnus Eriksson kävi sotaa Tanskaa vastaan, ja sen päättäneessä Varbergin rauhassa 1343 Tanskan kuningas Valdemar ("Valdemar Atterdag" eli "Jälleen päivä") tunnusti  Ruotsin omistukseen koko nykyisten ns. Skåne-maakuntien alueen.

Ruotsin kuningashuone oli siis tulllut "kolmen kruunun" haltijaksi, ja tästedes Magnus Erikssson otti ylpeänä kuninkaallisiin dokumentteihin titulatuurin rex Sveciae, Norvegiae et terrae Scaniae, "Ruotsin, Norjan ja Skånen maan [landet] kuningas".

Dick Harrisonin mukaan ei varmastikaan ole sattuma, että juuri tästä ajankohdasta lähtien Ruotsin "pieni valtakunnanvaakuna" - kolme keltaista tai kultaista kruunua sinisessä kentässä - alkaa esiintyä eri yhteyksissä, mm. Avignonin kardinaalipalatsin Euroopan valtakuntien symboleita kuvaavissa seinämaalauksissa.

Alun perin kolme kruunua symboloivat Raamatun kolmea tietäjää ("kolme pyhää kuningasta"), mutta vasta edellä kuvattu saman valtikan alaisen aluekeskittymän synty Pohjolassa tarjosi syyn ja aiheen symbolisen yhteyden muodostamiselle sydänkeskiaikaiseen Ruotsin valtakuntaan.

Kommentit (0)

Vastauksesi