Mistä on lähtenyt käytäntö, että olympialaisissa ja urheilussa yleensäkin juuri...

Mistä on lähtenyt käytäntö, että olympialaisissa ja urheilussa yleensäkin juuri...

Mistä on lähtenyt käytäntö, että olympialaisissa ja urheilussa yleensäkin juuri kolme parasta saa mitalin? "Itsestäänselvyytenähän" me pidämme sitä vain siksi, että olemme tottuneet tähän käytäntöön. Yhtä hyvinhän mitaleja voisi jakaa vaikka kahdelle tai neljälle parhaalle.

Vastaus

Tämä on jälleen kysymys, johon tarvitsimme apua muualta. Onneksi Helsingissä on Urheilukirjasto Stadionilla. Sieltä olemme kyselleet aikaisemminkin apua ja saaneet.

Tiettävästi hevosurheilun puolella on palkittu kolme parasta jo 1700-1800-luvulla ja kenties malli on otettu sieltä. Tämä oli ihan puhdas arvaus vain noiden urheilukirjaston työntekijöiden kesken.

Alun perin nykyaikaisissa olympialaisissa palkittiin vain kaksi parasta. Ensimmäiset kisat kilpailtiin Ateenassa vuonna 1896. Silloin ensimmäinen sai hopeisen mitalin ja toinen pronssisen. Nykyinen kolmen mitalin käytäntö otettiin käyttöön vuoden 1904 olympialaisissa. Vuodesta 1948 lähtien neljäs, viides ja kuudes on palkittu kunniakirjalla, joka tunnetaan nimellä Victory diplomas. 1984 lähtien myös seitsemännelle ja kahdeksannelle on myönnetty kunniakirja. Ateenan kisoissa 2004 kultaa, hopeaa ja pronssia voittaneille annettiin myös oliivinlehväseppele.

Antiikin kisoissa palkittiin vain voittaja. Palkintona oli silloin oliivipuun lehvä. Asterix olympialaisissa –sarjakuva on muuten mainio tiedonlähde, mutta albumissa gallialainen voittaja sai palkinnoksi palmunoksan. Palkintokoroke tuli käyttöön vasta Los Angelesin kisoissa 1932. Kolmen parhaimman palkitsemiskäytännössä voi pohtia myös sitä, miksi juuri kulta, hopea tai pronssi?

Ehkä urheiluun siirtyi mitalikäytäntö sotilas- ja siviilipuolelta. Ja mitaleissa noiden metallien arvot. Olympiamitaleissa kesäkisojen mitalit ovat aina samanlaisia, talvikisoissa voi isäntäkaupunki päättää muodon.

Järjestin erään ystäväni kanssa n.15 vuotta sitten eräällä mökillä leiriolympialaiset. Siinä palkittiin kolme huonoimmin menestynyttä. Viimeiseksi tullut sai palkinnoksi ainakin ongen. Sellaisen huoltoasemasiiman. Pistelasku- ja palkitsemiskäytäntö taisi jäädä siihen kertaan.

Lähteet ja lisätietoa:
http://www.urheilumuseo.org/
http://www.lib.hel.fi/lastensivut/kirvion_kiikarissa/olympialaiset

Kommentit (0)

Vastauksesi